asiantuntija

Minna Ovaskaisen potretti. Minnalla on kirkkaan punaiset hiukset.

Muutospäällikkö Minna Ovaskainen

Muutospäällikkönä varmistamassa, että arki toimii Olen Minna Ovaskainen, Istekin muutospäällikkö. Olen työskennellyt muutoksenhallinnan parissa noin 10 vuotta. Työni ydin on varmistaa, että IT-muutokset tukevat asiakkaiden arkea eivätkä häiritse sitä – ja että kokonaisuus pysyy hallittuna myös silloin, kun taustalla tapahtuu paljon. Muutospäällikön työ on usein näkymätöntä, mutta sen vaikutus näkyy jokapäiväisessä arjessa. Kun arki toimii, muutoksenhallinta on onnistunut Asiakkaan näkökulmasta onnistunut muutoksenhallinta on yksinkertaista: järjestelmät toimivat silloin kun niitä tarvitaan, eikä käyttökatkoja tai yllätyksiä synny väärään aikaan. Kun uusia toiminnallisuuksia otetaan käyttöön tai taustalla tehdään teknisiä muutoksia, tavoitteena on, että käyttäjä ei huomaa muutosta lainkaan. Arki jatkuu normaalisti ja työ sujuu ilman häiriöitä. Jos muutoksenhallintaa ei tehtäisi huolellisesti, tilanne olisi hyvin erilainen. Muutoksia vietäisiin tuotantoon ilman kokonaiskuvaa, päällekkäisiä vaikutuksia ei tunnistettaisi ja riskit voisivat realisoitua käyttäjille esimerkiksi katkoina tai käyttöongelmina. Näkymätön työ ennen muutoksen toteutusta Arjessani työ tarkoittaa ennen kaikkea kokonaisuuden hallintaa ennen kuin mitään viedään tuotantoon. Varmistan, että muutokset on kuvattu selkeästi ja että niiden vaikutukset on arvioitu yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Huolehdin myös siitä, että muutoksille on tarvittavat hyväksynnät, ne ajoitetaan järkevästi suhteessa muihin muutoksiin ja että käyttäjiä informoidaan riittävästi. Usein työ on keskustelua, kysymistä ja erilaisten näkökulmien yhteensovittamista. Muutospäällikkönä kokoan yhteen sen, mikä muuten jäisi hajanaiseksi tekemiseksi, ja varmistan, että muutos voidaan toteuttaa hallitusti ja turvallisesti. Asiantuntijuus korostuu riskitilanteissa Muutospäällikön rooli korostuu erityisesti riskialttiissa muutoksissa, käyttöönotoissa sekä tilanteissa, joissa yksittäinen tekninen muutos on sinänsä oikein, mutta sen ajankohta tai vaikutus kokonaisuuteen ei ole optimaalinen. Näissä tilanteissa tärkeintä on nähdä yksittäisen muutoksen vaikutus koko palvelukokonaisuuteen, ei vain yhden järjestelmän näkökulmasta. Usein ratkaisevaa ei ole itse tekninen toteutus, vaan se, miten muutos sovitetaan yhteen muiden muutosten ja palveluiden kanssa. Onnistuminen näkyy siinä, mitä ei huomata Muutospäällikön työssä onnistuminen mitataan usein sillä, että mitään poikkeavaa ei tapahdu. Kun muutos toteutuu suunnitellusti, aikataulussa ja ilman häiriöitä asiakkaalle, työ on onnistunut. Paras palaute on usein se, ettei palautetta tule lainkaan – silloin muutos on mennyt läpi niin kuin pitääkin. Loppukäyttäjän näkökulma Loppukäyttäjälle, kuten hoitajalle, sosiaalityöntekijälle tai kuntalaiselle muutospäällikön työni näkyy ennen kaikkea sujuvana arkena. Käytännössä tämä tarkoittaa, että järjestelmiin kirjautuminen ja järjestelmät toimivat normaalisti tarvittavat tiedot ja palvelut ovat käytettävissä silloin, kun niitä tarvitaan työpäivä ei katkea yllättäviin teknisiin häiriöihin joista ei ole ennakkoon ilmoitettu Usein käyttäjä ei edes huomaa, että taustalla on tehty muutoksia. Ja juuri silloin muutoksenhallinta on onnistunut. Kokonaisuuksien hahmottamista ja yhteistyötä Tässä työssä tärkeintä ei ole pelkkä tekninen osaaminen, vaan kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja ymmärtää, mihin muutos vaikuttaa. Tarvitaan myös palveluajattelua ja rohkeutta kysyä oikeita kysymyksiä: mitä tämä muutos tarkoittaa kokonaisuuden kannalta, ja mitä siitä voi seurata? Usein työ on enemmän ajattelutapaa ja yhteistyötä kuin yksittäisiä suoritteita. Työn palkitsevuus Minua motivoi erityisesti se hetki, kun monimutkainen kokonaisuus selkeytyy ja eri osapuolet löytävät yhteisen ymmärryksen. On palkitsevaa olla mukana varmistamassa, että mahdollisesti kiireiset ja monimutkaiset tilanteet saadaan muutettua hallituksi etenemiseksi. Lisäksi pidän siitä, että saan tehdä töitä monenlaisten asiantuntijoiden kanssa ja yhdistää erilaisia näkökulmia.

Muutospäällikkö Minna Ovaskainen Read More »

Heini Porran kuva. Hän istuu rottinkeinussa.

Johtava asiantuntija Heini Porra

Uratarinoissa pääsemme seuraavaksi tutustumaan innovointi- ja kehitystoimintatiimin Heini Porran uraan ja työhön johtavana asiantuntijana. Kuka olet ja missä roolissa työskentelet? Olen Heini Porra ja työskentelen johtavana asiantuntijana. Tulin Istekille innovointi- ja kehitystoimintatiimiin käynnistämään ILO-kiihdyttämötoimintaa sekä kehittämään siihen tarvittavia toimintamalleja. Kehityskiihdyttämömme tavoitteena on nopeuttaa ja kiihdyttää Istekin uusien digitaalisten palvelujen kehitystä. Se toimii innovoinnin ja yhteiskehittämisen alustana, jossa nopeilla kehityssykleillä tutkimme uusien teknologioiden ja liiketoimintaideoiden potentiaalin Istekin ja asiakkaidemme näkökulmasta. Taustani on vahvasti kehittämispainotteinen, muutamalla pikku twistillä. Koulutukseltani olen teollisuusmatemaatikko ja plakkarissani on myös kansainvälisen markkinoinnin johtamisen eMBA-tutkinto. Työurani alkoi aikoinaan patenttitoimistosta, minkä aika nopeasti huomasin liian yksinäiseksi työksi – tarvitsen ympärilleni ihmisiä ja dynaamista yhteistyötä! Matka jatkui Nokialle tuotepäälliköksi ja lopulta esihenkilöksi tuotevaatimustiimiin. Sieltä parin ICT-startuppimutkan kautta yliopistolle ja Valtorille, joissa jatkuva oppiminen, prosessikehitys, tiedonhallinta, asiakasyhteistyö ja palvelukehitys nousivat tekemiseni ytimeen. Miten päädyit Istekille töihin? Istekille hakeuduin, koska hakukuulutuksen teksti oli kuin omasta suusta – juuri näitä asioita osaan ja haluan tehdä! Tämä fiilis vain vahvistui hakuprosessin eri vaiheissa, eikä ollut vaikea päätös hypätä teknologiaturvaajien joukkoon. Koin myös vahvasti, että minun taustallani pystyisin tuomaan Istekille laaja-alaista kokemusta eri toimintaympäristöistä. Istekillä pystyn myös hyödyntämään mm. palvelukehityksen kokemustani uuden kehityskiihdyttämötoiminnan pystyttämisessä. Mikä on parasta työssäsi? Istekkiläiset ovat jo heti alkumetreiltä näyttäytyneet erittäin sydämellisenä ja osaavana porukkana – ihan kuin kotiin olisi palannut! Minulle on tärkeää, että ihmiset löytävät punaisen langan yhdessä ja että työlläni on merkitys. Uskon hyvään tahtoon ja yhdessä tekemiseen. Yliopistolla tein mm. tiedeviestintää ja popularisoin kiertotalousyksikön huippututkimusta medialle sopivampaan muotoon. Tietynlaista selkokielistämistä ja prosessien sujuvoittamista pyrin tekemään myös täällä meillä. Asiat voi aina sanoa joko vaikeasti tai niin, että ne ymmärretään ja niihin osataan sitoutua. Lempilauseitani on ”solekko tehä”. Siihen kiteytyy paljon pohjoista hyvää ja uskon, että kyseinen asenne istuu erinomaisesti myös istekkiläiseen mentaliteettiin. Lisäksi asiakasrajapinta on aina ollut lähellä sydäntäni. Minulle on tärkeää, että palveluja kehitetään ensisijaisesti asiakkaan näkökulmasta ja tarpeeseen. Silloin tiedän tekeväni hyvää, joka kantaa.

Johtava asiantuntija Heini Porra Read More »

Tommi Kantosen selfie, jossa hän on veneilemässä aurinkolasit päässä.

Johtava liiketoiminnan asiantuntija Tommi Kantonen

Uusimmassa uratarinassa pääsemme kuulemaan Istekin johtavan liiketoiminnan asiantuntijan Tommi Kantosen mietteitä. Kuka olet? Olen Tommi Kantonen, johtava liiketoiminnan asiantuntija Istekin johtamisen ja uudistamisen liiketoimintayksiköstä. Minulla on yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnan ja ratkaisumyynnin vaativista kehitys- ja johtotehtävistä niin start-up- kuin pörssiyhtiöistäkin monilta eri toimialoilta. Olen erittäin proaktiivinen työympäristössä ja aktiivinen vapaa-ajalla. Viihdyn paljon vesillä ja luonnossa. Perhokalastusvapakin on tainnut jo kasvaa käteeni kiinni. Mukavaa, kun on paljon tekemistä. Miten päädyit Istekille töihin? Keskustelin istekkiläisen tuttavani kanssa Istekistä ja kysyinkin, voisiko tästä organisaatiosta löytyä töitä myös minun osaamiselleni. Terveydenhuollon sektori oli jo alkuunsa mielenkiintoinen. Eikä mennyt aikaakaan, kun istuimme kahvilla keskustelemassa työmahdollisuuksista. Aloitin Istekissä 2019 liiketoimintapäällikkönä potilastieto- ja toiminnanohjausjärjestelmien puolella, josta siirryin myöhemmin nykyiseen tehtävääni. Mielenkiintoinen matka on ollut, ja 7. vuosi alkoi helmikuussa 2025. Mikä on roolisi Istekillä ja mitä toimenkuvaan kuuluu? Olen uravuosien aikana erikoistunut voittavien liiketoiminta- ja palvelukonseptien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tämä koskettaa yleensä koko kokonaisuutta läpi liiketoiminnan eri toiminteiden. Käytännössä teen samaa myös Istekissä. Kehitän olemassa olevia liiketoiminta-alueita ja palveluita, luon täysin uutta sekä tutkin asiakastarpeita ja niihin liittyviä argumentointeja. On mahtavaa päästä osallistumaan koko liiketoiminta-alueeseen eikä vain yhteen sen osaan. Miten koet työsi merkityksellisyyden? On selvää, että hyvinvointialueet elävät melkoista murroksen aikaa. Hoidon ja hoivan palvelut siirtyvät kasvavissa määrin laitoksista kotiin, toimintaa tulee muuttaa entistä tuottavammaksi ja käytössä olevat määrärahat puolestaan hupenevat vuosi vuodelta. Tilanne on haastava, ja työni on olla osana mahdollistamassa tämä muutos. Työlläni on todellakin iso merkitys. Mikä on parasta työssäsi? Oman työni paras puoli on sen merkityksellisyyden lisäksi mahtavat kollegat, vapaus toteuttaa työtään ja itseään, joustavat työmahdollisuudet ja ajankäytön hallinta sekä oman osaamisen laaja hyödyntämismahdollisuus.

Johtava liiketoiminnan asiantuntija Tommi Kantonen Read More »