osaamisen kehittäminen

Kuvituskuva, jossa istekkiläinen käyttää kannettavaa tietokonetta ja vieressä näkyy sininen Istekki-karkkirasia.

Istekki seuraa aktiivisesti globaaleja teknologiatrendejä

Teknologian kehitys etenee vauhdilla. Tekoäly, datan hyödyntäminen, kyberturvallisuus ja digitaalisen infrastruktuurin uudistuminen muuttavat jatkuvasti toimintaympäristöä niin julkisella sektorilla kuin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Siksi Istekissä seurataan aktiivisesti kansainvälisiä teknologiatrendejä ja niiden vaikutuksia asiakkaidemme toimintaan. ”Tavoitteenamme on tunnistaa tulevaisuuden mahdollisuudet ja haasteet riittävän ajoissa sekä varmistaa, että asiakkaidemme käytössä ovat kestävät, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset ratkaisut myös pitkällä aikavälillä”, kertoo strateginen neuvonantaja Juha Tukiainen Istekiltä. Kansainvälinen tieto tukee päätöksentekoa Asiantuntijamme hyödyntävät työn tukena kansainvälistä tutkimus- ja analyysitietoa. Tuoreen tarkastelun mukaan Istekki on ollut viimeisen 12 kuukauden aikana yksi Suomen kolmesta aktiivisimmasta Gartner for Technical Professionals (GTP) -palvelun käyttäjäorganisaatiosta. ”Palvelua on hyödynnetty erityisesti tekoälyn, datan modernisoinnin, infrastruktuurin kehittämisen ja toimintavarmuuden teemoissa. Näillä kaikilla on keskeinen rooli myös asiakkaidemme toimintakyvyn ja palveluiden kehittämisessä,” jatkaa Tukiainen. Näkemyksiä tulevaisuuden teknologioihin Kansainvälisen tutkimustiedon hyödyntäminen auttaa arvioimaan uusia teknologioita, vertailemaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja sekä tekemään päätöksiä luotettavan tiedon pohjalta. Gartnerin selvityksen mukaan palvelun käyttö on auttanut Istekin asiantuntijoita nopeuttamaan päätöksentekoa ja säästämään aikaa tiedon hankinnassa sekä ratkaisujen arvioinnissa. Kuluneen vuoden aikana palvelua on hyödynnetty muun muassa tekoälyratkaisujen kehittämiseen, datan hallintaan, infrastruktuuriarkkitehtuureihin, virtualisointiratkaisuihin sekä varautumiseen ja toimintavarmuuteen liittyviin kysymyksiin. Osaamisen kehittämistä asiakkaiden parhaaksi Istekki panostaa jatkossakin alan kehityksen seuraamiseen erityisesti tekoälyn, kustannustehokkuuden, datan hallinnan, infrastruktuurin modernisoinnin ja digitaalisen suvereniteetin teemoissa. ”Näiden osa-alueiden kehittäminen vahvistaa kykyämme tuottaa asiakkaillemme vaikuttavia ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaavia palveluita. Teknologian murroksessa menestyminen edellyttää jatkuvaa oppimista ja kykyä tunnistaa olennaiset muutokset ajoissa. Aktiivinen kansainvälisen kehityksen seuraaminen on yksi tavoistamme varmistaa, että asiakkaamme voivat luottaa ratkaisuissaan ajantasaiseen osaamiseen ja tutkittuun tietoon”, kommentoi Tukiainen.

Istekki seuraa aktiivisesti globaaleja teknologiatrendejä Read More »

Kuvituskuva, jossa henkilön kämmenen päällä näkyy oppisimee liittyviä symboleita. Kuva on sävyltään tummansininen.

Eduhouse tuo uusia mahdollisuuksia oppimiseen

Pitkään käytössä ollut Oppitori-oppimisympäristömme poistuu käytöstä syyskuun aikana. Oppitori palveli pitkään istekkiläisiä ja asiakkaitamme erilaisten koulutusten keskitettynä alustana, mutta nyt on aika ottaa seuraava askel kohti monipuolisempaa, nykyaikaisempaa ja joustavampaa oppimista. Oppitorin tilalle tulee Eduhouse, joka toimii jatkossa Istekin keskeisenä kumppanina henkilöstön ja asiakkaiden osaamisen kehittämisessä. Eduhouse osana Istekin palveluja Eduhousen käyttöönotto ei ole pelkästään tekninen muutos, vaan osa suurempaa kokonaisuutta, jossa tuomme asiakkaillemme laajemmat ja ajantasaisemmat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. ”Eduhouse on jatkossa tärkeä osa palvelutarjontaamme ja sen avulla Istekki tukee asiakkaitaan digitalisaation ja uusien teknologioiden hyödyntämisessä,” kommentoi Istekin ratkaisuarkkitehti Anni Sormunen. Eduhousen koulutussisällöt ovat kaikkien asiakkaidemme saatavilla Istekin kautta. Erityisesti M365-asiakkaillemme tarjoamme kolme aihealuetta osana M365-palvelua: Digitaidot – arjen sujuvuuden ja työtehokkuuden tueksi Tekoäly – uusien teknologioiden haltuunottoon ja käytännön hyötyjen löytämiseen Tietoturva – vastuullisen ja turvallisen toiminnan varmistamiseksi Lisäksi M365-asiakkaille avataan organisaatiokohtainen aihealue, josta löytyy Istekin asiantuntijoiden kokoamia sisältöjä, kuten M365 Uudet ominaisuudet -webinaaritallenteet. Istekki mukana rakentamassa tulevaisuuden osaamista Yhteistyö Eduhousen kanssa on osa Istekin pitkäjänteistä työtä, jossa rakennamme asiakkaidemme kanssa tulevaisuuden osaamista. Haluamme varmistaa, että julkisella sektorilla on käytettävissään parhaat työkalut digitalisaation, tietoturvan ja tekoälyn hyödyntämiseen – ihmiskeskeisesti ja vastuullisesti.   Lue lisää yhteistyöstämme Eduhousen kanssa: Eduhouse voitti Istekin verkkokoulutuspalvelun kilpailutuksen Suomen julkisella sektorilla mahdollisuus nousta tekoälyn edelläkävijäksi – AI-akatemia edistämään osaamista ihmiskeskeisesti

Eduhouse tuo uusia mahdollisuuksia oppimiseen Read More »