Kuvituskuva

Istekki kilpailuttaa Googlen ekosysteemin palveluita asiakkailleen – Tavoitteena kustannussäästöt ja skaalaetu

Istekki Oy kilpailuttaa Googlen ekosysteemin liittyviä lisenssejä ja asiantuntijapalveluita. Hankinta on jaettu 3 osa-alueeseen, ja tarjota voi yhdelle tai useammalle osa-alueelle. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 9 M€. Kilpailutus on tavoitteena saada päätökseen vuoden 2024 syksyllä. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö sekä asiakkaiden kustannussäästöpaineet korostavat tarvetta hakea entistä tehokkaampia ICT-ratkaisuita. Tämä koskee monipuolisten ICT-ratkaisujen lisäksi toimistosovelluksia, työasemia sekä niiden käyttöjärjestelmiä. Hankinnassa on huomioitu tekoälyn käytön mahdollisuudet. Lisäksi palveluiden yhteiskehittäminen mahdollistaa skaalaedut, sillä monen Istekin asiakkaan tarpeet ovat monelta osin samankaltaisia. Istekin liiketoimintajohtaja Stefan Baggström kertoo: ”Asiakkaamme pyrkivät löytämään entistä kustannustehokkaampia ratkaisuja kiristyneessä taloustilanteessa. Lisäksi hyvinvointialueuudistus on luonut tarpeen tuoda uudenlaisia vaihtoehtoja asiakkaidemme saataville. On tärkeää, että asiakkaillamme on mahdollisuus hankkia kulloisellakin hetkellä parhaiten heidän tarpeitaan vastaavia uusimpia ratkaisuja. Tavoitteena on, että asiakas voisi valita kuhunkin tarpeeseen parhaiten sopivan ja kustannustehokkaan työkalun.” Tarvekartoituksessa ja kilpailutuksen suunnittelussa on ollut tiiviisti mukana seitsemän hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän muodostama ryhmä. Kanta-Hämeen, Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Pirkanmaan hyvinvointialue, Lapin ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueet sekä HUS-Yhtymä edustavat yli kahden miljoonan asukkaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluita. Ryhmän puheenjohtajana toimivan Länsi-Uudenmaan digipalvelujohtaja Tommi Kuukka toteaa: ”Uusina toimijoina meillä on mahdollisuus hyödyntää isomman mittakaavan tuomia etuja ja miettiä samalla vaihtoehtoisia toimintatapoja. Vaihtoehtojen myötä voimme sekä laskea kustannuksia että palvella asiakkaitamme ja ammattilaisiamme paremmin.” Linkki kilpailutukseen: Hilmassa   Lisätietoja antavat: Istekki Oy, liiketoimintajohtaja Stefan Baggström, stefan.baggstrom@istekki.fi Länsi-Uudenmaan Hyvinvointialue, Tommi Kuukka tommi.kuukka@luvn.fi

Istekki kilpailuttaa Googlen ekosysteemin palveluita asiakkailleen – Tavoitteena kustannussäästöt ja skaalaetu Read More »