Blogi: Mittaammeko etenemistä vai johdammeko onnistumista?

Kati Tuovisen selfie.

Strategian toimeenpanossa on helppo päätyä tilanteeseen, jossa tekeminen etenee suunnitellusti, sovitut toimenpiteet valmistuvat ja raportointi näyttää vihreää. Silti yksi olennainen kysymys jää avoimeksi: olemmeko todella saamassa aikaan sitä muutosta, jota strategialla tavoittelimme?

Tämä kysymys liittyy mittaamiseen, mutta vielä enemmän johtamiseen.

Strategian toteutumista tarkastellaan usein kahdesta näkökulmasta. Seurataan tavoitteiden ja tulosten saavuttamista KPI-mittareilla sekä sitä, miten sovitut toimenpiteet ja muutokset etenevät.

Molemmat ovat tarpeellisia.

Suorituksen mittaaminen kertoo, teemmekö sitä, mitä olemme sopineet. Tulos- ja vaikuttavuusmittarit puolestaan kertovat, syntyykö tekemisestä tavoiteltua muutosta.

Haaste syntyy, jos nämä kaksi näkökulmaa erkanevat toisistaan.

Toimenpiteet voivat edetä suunnitellusti, vaikka tavoiteltu vaikutus ei toteutuisi. Toisaalta vaikutusten syntyminen voi edellyttää enemmän aikaa kuin yksittäisen vuoden mittariseuranta antaa ymmärtää.

Jos tuloksia arvioidaan kerran vuodessa, mittarista voi huomaamatta tulla johtamisen sijasta raportoinnin väline. Vuoden lopussa todetaan, saavutettiinko tavoite vai ei. Sen jälkeen selitetään, mistä tulos johtui.

Mittaamisen todellinen arvo syntyy siitä, mitä sen avulla pystytään tekemään ennen kuin lopputulos on selvillä.

Strategisessa johtamisessa tarvitaan kykyä nähdä, mihin suuntaan olemme menossa, kykyä tunnistaa poikkeamat ajoissa ja arvioida, tuottavatko valitut toimenpiteet tavoiteltua kehitystä.

Tämä edellyttää yhteyttä eri mittaamisen tasojen välille:

  • Strategisella tasolla tarkastellaan, syntyykö tavoiteltua muutosta ja liikummeko oikeaan suuntaan.
  • Taktisella tasolla arvioidaan, tuottavatko valitut muutoskokonaisuudet ja toimintamallit haluttua kehitystä.
  • Operatiivisella tasolla seurataan tekemistä, sen laatua ja etenemistä.

Näiden tasojen pitäisi muodostaa toisiaan täydentävä kokonaisuus. Operatiivisen tekemisen pitäisi kytkeytyä taktiseen muutokseen ja edelleen strategiseen tavoitteeseen.

Samalla mittareiden pitäisi antaa riittävän varhain signaaleja siitä, onko tekemisellä edellytyksiä johtaa haluttuun lopputulokseen.

Tämä ei tarkoita, että kaikkien strategisten vaikutusten pitäisi näkyä heti numeroina. Kaikki muutos ei ole nopeasti mitattavissa, eikä jokainen vaikutus synny suoraviivaisesti yhden toimenpiteen seurauksena.

Mutta myös silloin tarvitaan välitavoitteita, ennakoivia mittareita ja laadullista arviointia. Tarvitaan yhteistä ymmärrystä siitä, millaisia merkkejä onnistumisesta pitäisi näkyä matkan varrella.

Ja ennen kaikkea tarvitaan valmiutta tehdä johtamisvalintoja havaintojen perusteella: jatketaanko suunnitellusti, muutetaanko tekemistä, vahvistetaanko jotain tai luovutaanko jostakin?

Strategian toimeenpano ei ole pelkkää sovittujen asioiden suorittamista. Se on jatkuvaa oppimista, arviointia ja valintojen tekemistä suhteessa tavoiteltuun muutokseen.

Kati Tuovisen selfie.

Kirjoittaja:
Kati Tuovinen

Kati Tuovinen työskentelee strategisena neuvonantajana Istekissä. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus julkisen sektorin ICT-alalta sekä liiketoiminnan kehittämisestä, johtamisesta ja strategisesta uudistamisesta. Hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat strateginen ajattelu, tulevaisuuden muutosten ennakointi, organisaatioiden uudistuminen ja strategian kytkeminen käytännön johtamiseen ja toimintaan. Hän tarkastelee teknologian ja toimintaympäristön muutoksia erityisesti strategisten valintojen ja organisaatioiden uudistumiskyvyn näkökulmasta.