Palkka-avoimuus helpottaa rekrytointia
Istekki on jo yli vuoden ajan kertonut avoimesti työpaikkojensa palkkatasot rekrytointi-ilmoituksissaan. Palkka-avoimuus on tuonut lisää läpinäkyvyyttä ja vähentänyt palkkaan liittyvää arvailua. Kokemukset ovat olleet positiivisia. Istekki on rohkeasti ja arvojensa mukaisesti lähtenyt edistämään palkka-avoimuutta jo paljon aikaisemmin ja laajemmalla näkökulmalla kuin EU:n sääntely vaatii. Yhtiössä on päätetty julkaista alkupalkan vaihteluväli työpaikkailmoituksissa, vaikka sitä ei palkka-avoimuusdirektiivissä vaaditakaan. – Palkkatietoisuuden lisääminen ja palkka-avoimuus on meille luonteva osa vastuullisuutta, Istekin henkilöstöpäällikkö Kati Kaikkonen kertoo. Kaikkosen mukaan direktiivi on yksi muutosta ohjaavista tekijöistä, mutta Istekissä tavoite on tätä laajempi, palkkaan vaikuttavien tekijöiden tulee olla läpinäkyviä ja jokaisen istekkiläisen ymmärrettävissä. Yhtiössä on selkeät kriteerit työn vaativuuden arviointiin, palkkatason muodostumiseen sekä palkkakehitykseen, ja niitä ohjaavat yhtiön palkkamalli sekä työehtosopimus. – Rekrytointi-ilmoituksissa näkyvä palkkahaitari on luonteva jatke pitkäjänteiselle työlle palkkauksen avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistämiseksi, Kaikkonen toteaa. Istekki on yksi pioneereista Usean vuoden ajan Istekin rekrytoinneissa mukana ollut Senior Recruitment Consultant Tiina Venäläinen ManpowerGroupilta kertoo Istekin olleen yksi pioneereista, joka lähti palkka-avoimuuteen mukaan jo yli vuosi sitten. – Sitä ennen olin nähnyt vain yksittäisiä palkkatietoja joissain ilmoituksissa, eikä se vieläkään kovin yleistä ole etenkään ICT-alalla, Venäläinen toteaa. Avoimuus on Venäläisen mielestä selkeä kilpailuetu. Palkan vaihteluvälin ilmoittamisesta työpaikkailmoituksilla on tullut paljon kiitosta hakijoilta. Moni heistä on kuvaillut käytäntöä poikkeukselliseksi ja tervetulleeksi. Jotkut hakijat puolestaan ovat hämmästyneet palkasta keskustelua rekrytointiprosessin varhaisessa vaiheessa, mutta Venäläisen mielestä asia on hyvä käydä läpi heti aluksi. Muuten keskusteluja saatettaisiin käydä pitkäänkin ja todeta lopuksi, että hakijalla ja rekrytoivalla yrityksellä on palkan suhteen suuri näkemysero, eikä ole edellytyksiä jatkaa keskusteluja. – On ollut hienoa huomata, että palkka-avoimuuden vaikutukset ovat olleet positiivisia. Istekki on ollut hyvä referenssi muillekin yrityksille, että palkkahaarukasta kertomisesta ei tule haittaa vaan hyötyä, Venäläinen kiittelee. Helpottaa esihenkilöiden työtä Aluksi palkka-avoimuus herätti Istekin esihenkilöissä pohdintaa siitä, miten palkkojen tuominen julkisuuteen vaikuttaa rekrytointeihin. Palkka-avoimuutta ehkä jopa hieman pelättiin, mutta kokemukset ovat osoittautuneet hyviksi. Istekin johtamisen ja uudistamisen palveluiden liiketoimintajohtaja Mervi Avelinin mielestä on näyttäytynyt kaikin puolin positiivisena asiana, että hakuilmoituksissa on selkeästi palkkahaitari mukana. Se auttaa hakijoita ymmärtämään, kuinka laaja vastuu tehtävään liittyy. – Avoimuus on ohjannut keskustelua palkasta enemmän siihen, miten hakija kokee osaamisellaan osuvansa annetulle palkan vaihteluvälille ja miten palkka voi lähteä kehittymään rekrytoinnin jälkeen, Avelin sanoo. Istekin hankintapäällikkö Saila Pekkarinen kehuu palkkahaitarin helpottavan esihenkilöiden työtä. Sen ansiosta on helppoa varmistaa, että tiimin eri tasoisten ja erilaisilla kokemuksella varustettujen osaajien palkat ovat oikealla tasolla ja oikeassa suhteessa toisiinsa. Hän nostaa myös esiin hakijan vaikeuden arvioida palkkoja talon ulkopuolelta. Alkupalkan vaihteluvälin ilmoittamisen ansiosta vältytään palkkatoiveilta, jotka ovat aivan eri suuruusluokassa tehtävän todellisen palkan suhteen. – Miksi meidän pitäisi laittaa hakija arvailemaan, mitä me täällä ajattelemme kyseisen työpaikan palkasta, kun voimme suoraan kertoa mitä ajattelemme, Pekkarinen naurahtaa. Palkka-avoimuus tuo läpinäkyvyyttä Istekki on jo ennen palkka-avoimuuden lisäämistä ollut vetovoimainen työnantaja. Ennakkohuoli siitä, että hakijamäärät tai hakijoiden laatu heikkenisi palkkatietojen näkyessä työpaikkailmoituksissa, on osoittautunut turhaksi Kati Kaikkonen muistuttaa, että vaikka Istekissä on tehty paljon asioita palkkojen avoimuuden ja läpinäkyvyyden eteen, ei asia kuitenkaan tule koskaan valmiiksi. Palkka-avoimuutta on koko ajan kehitettävä ja ylläpidettävä. – Samalla meidän tulee koko ajan kehittää esihenkilöidemme osaamista, jotta he ymmärtävät palkan muodostumiseen vaikuttavat tekijät ja osaavat arvioida työntekijöiden osaamista ja suoriutumista yhdenmukaisesti. Näin varmistamme, että meillä on yhteinen näkemys palkitsemisen kokonaisuudesta, Kaikkonen kertoo. Avoimuus palkkojen suhteen lisää luonnollisesti keskustelua palkoista. Yhä useampi haluaa ymmärtää, mistä oma palkka muodostuu ja miten se suhteutuu tehtävän palkkahaitariin sekä miten omaan palkkaan pystyy vaikuttamaan. – Opettelemme edelleen sitä, miten palkoista puhutaan. Palkoista puhumisen kulttuuri kehittyy vaiheittain, ja haluamme viedä sitä rohkeasti eteenpäin, Kaikkonen toteaa. EU:n palkka-avoimuusdirektiivi pähkinänkuoressa Palkka-avoimuusdirektiivi tuli voimaan EU:ssa vuonna 2023, ja jäsenmaiden pitäisi saattaa se osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään kesällä 2026. Käytännössä useiden EU-maiden arvioidaan kuitenkin viivästyvän direktiivin toimeenpanossa.
Palkka-avoimuus helpottaa rekrytointia Read More »

