Kuvituskuva Istekki

Istekin innovaatio- ja kehitystoiminnan tilannekuva

Suuntana ekosysteeminen ja ketterä kehittäminen    Vuosi 2026 käynnistyi vauhdikkaasti: käynnistimme strategisen avainmuutoksen, jossa siirrymme yksittäisistä, tapauskohtaisista kumppanuuksista kohti pitkäjänteistä ekosysteemiyhteistyötä. Näin vahvistamme kykyämme synnyttää uusia palveluja ja kehitämme ratkaisuja ketterästi ja kekseliäästi asiakkaidemme todellisiin tarpeisiin.  Osana ekosysteemiyhteistyötä päätimme lähteä mukaan Oulun ja Itä-Suomen yliopistojen Suomen Akatemian lippulaivahankkeisiin. Tavoitteena on tutkia tulevaisuuden sote-järjestelmän kehittämistä, digitaalisten teknologioiden hyödyntämistä ja vaikuttavuutta. Mikäli Suomen Akatemia rahoittaa lippulaivat, toiminta käynnistyy vuoden 2027 alussa.  Haemme myös konkreettisia ideoita palvelujemme kehittämiseen ja asiakkaidemme toiminnan uudistamisen tueksi. Teimme mm. tietoliikenneteemaisen tutkimusmatkan Ouluun ja perehdyimme Nokian tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä Oulun yliopiston langattomien teknologioiden tutkimukseen.  Yhteiskehittäminen laajenee ja muuttuu entistä systemaattisemmaksi. Vuonna 2026 vakiinnutamme Istekin ILO-kehityskiihdyttämön ja AI Lab -toiminnan, viemme uusia ratkaisuja piloteiksi ja vahvistamme vaikuttavuusperusteista kehittämistä.  Innovatiivisuus ja uudet ratkaisut: ILO ja AI Laboratorio    Kehittäjäverkostomme kokoaa yhteen asiakkaidemme ja kumppaneidemme osaajat. Ideoita syntyy arjen pienistä parannuksista aina teknologiaa hyödyntäviin läpimurtoihin. Kiihdytämme yhteiskehittämistä ILO-kehityskiihdyttämön ja AI Lab -tekoälylaboratorion kautta – ja toivotamme uudet osallistujat tervetulleiksi mukaan verkostoon. Kehittäjäverkoston tavoitteena on pitää yhteyttä, kuulla ja ymmärtää sidosryhmiä sekä innovoida uusia ideoita pilotointiin.  Uusilla toimintamalleilla asiakkaat saavat ideat nopeammin kokeiluun ja käyttöön: lyhennämme matkaa ideasta pilotointiin, opimme nopeasti ja pienennämme epäonnistuneiden investointien riskiä. Tavoitteemme on selkeä – vauhdittaa polkua pilotista tuotantoon ja tuottaa arvoa käyttäjille.  ILO kehityskiihdyttämö buustaa ideat uusiksi palveluiksi  ILO-kehityskiihdyttämössä asiakaslähtöinen ideointi on kasvanut merkittävästi. Johdamme asiakkaidemme strategioista kehitysteemoja, joiden ympärillä toteutamme ideointisprinttejä ja viemme lupaavimmat ideat nopeasti eteenpäin. Vuoden alussa syntyneistä ideoista ensimmäinen, ”Digitaalinen identiteetti”, on jo edennyt pilotointiin.  AI Lab edistää tekoälyn hyödyntämistä   AI Labissa tunnistamme ja jalostamme tekoälyideoita, jotka vastaavat asiakkaidemme arjen tarpeisiin. Maaliskuussa järjestimme tekoälyaiheisen asiakaspaneelin (Pohde, Pirha ja PSHVA), jossa keskustelimme kehityksestä ja käyttöönoton edellytyksistä. Taustalla hyödynnetään Istekin tilaamaa tutkimusta ”Tekoäly suomalaisessa sote-järjestelmässä ja sen tutkimuksessa”, jonka tulokset julkaistaan verkostollemme huhtikuussa.   Paneelin jälkeisessä työpajassa tunnistimme yhteiskehittämisen kohteita, joita edistämme tiiviissä yhteistyössä. Lisäksi olemme liittyneet AI Finland -verkostoon ja rakennamme AI Actin mukaista laatujärjestelmää, jotta luomme valmiudet tekoälyratkaisujen jakeluun ja valmistamiseen.  Uudet palvelumme tuottavat vaikuttavuutta asiakkaiden toiminnassa    Varmistamme kehitystyön mitattavan hyödyn vaikuttavuuskorteilla ja tuemme investointipäätöksiä digitaalisen muutoksen vaikuttavuusmallilla (DIVA). Näin ohjaamme tekemistä ennakoivasti ja keskitymme ratkaisuihin, joilla on todellinen vaikutus palveluihin ja arkeen. Uudet palvelut, kuten mobiilikirjaaminen ja keskitetty viestintäpalvelu (Viima), tehostavat asiakkaidemme arkea ja mahdollistavat vaikuttavuuden todentamisen aidoissa käyttöympäristöissä.   Lisäksi laajennamme tarjontaa muun muassa Google-palveluilla, Contact Center -ratkaisulla, puhepalvelualustalla ja häiriöttömän sähkönsyötön ratkaisulla ja kehitämme etäpalveluja (esim. etämittaus ja etädialyysi) sekä sähköistä asiointia (esim. omalääkäripalvelu).  Kehityssalkku 2026: investoinnit tulevaisuuteen   Kehityspanostuksemme TKI-toimintaan vuonna 2026 ovat merkittävät. Investoimme uusiin palveluihin, nykyisten palvelujen kehittämiseen sekä sisäisten kyvykkyyksien vahvistamiseen. Kehityssalkussamme on 50 aktiivista projektia, ja painopiste on uusissa palveluissa sekä toiminnan modernisoinnissa.  Vuosi 2026 antaa erinomaiset edellytykset kehittää yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Tiivistämme dialogia, nopeutamme käyttöönottoja ja tuotamme selkeät mittarit vaikuttavuuden seurantaan. Asiakkaille tämä näkyy konkreettisina uusina ja parannettuina palveluina sekä testattuina ratkaisuina ennen laajaa käyttöönottoa. 

Istekin innovaatio- ja kehitystoiminnan tilannekuva Read More »