istekki

Kuvituskuva, jossa kuvataan pilvipalveluita ICT-maailmassa.

Jatkuvuutta ja varautumista – moderni pilvialusta turvaa asiakkaiden kriittiset palvelut

Istekin omissa konesaleissa ylläpitämä pilvialusta on monien hyvinvointialueiden ja kuntien tietojärjestelmien toimintavarma perusta. Palvelu tarjoaa asiakkaille turvallisen ja hallitun ympäristön, jossa kriittiset järjestelmät pysyvät käytettävissä – myös poikkeustilanteissa. Luotettava perusta yhteiskunnan toiminnalle Yhteiskunnan keskeiset palvelut nojaavat tietojärjestelmiin, joiden on toimittava vuorokauden ympäri. ”Potilastiedot, henkilöstöhallinto ja talousjärjestelmät vaativat ympäristön, jossa jatkuvuus on sisäänrakennettu osa palvelua,” sanoo Istekin johtava asiantuntija Risto Toivanen. Istekin ylläpitämät kahden konesalin pilviympäristöt on rakennettu kestämään häiriöitä. Useissa kaupungeissa toimii kahden konesalin ratkaisu, jossa kuormaa voidaan siirtää automaattisesti ja turvallisesti konesalien välillä. Lisäksi eri kaupunkien väliset katastrofipalautusyhteydet mahdollistavat palveluiden siirron toisen paikkakunnan ympäristöön, jos kokonainen konesali tai alue kohtaa häiriön. Näin kriittiset järjestelmät pysyvät toiminnassa kaikissa tilanteissa. Älykästä hallintaa ja jatkuvaa seurantaa Istekin ylläpitämä pilvialusta tarjoaa keskitetyn hallinnan, joka kokoaa yhteen resurssit, automaation ja valvonnan. ”Ympäristö seuraa omaa suorituskykyään ja kapasiteettiaan reaaliaikaisesti ja tunnistaa poikkeamat automaattisesti. Ennakoiva analytiikka varoittaa kuormitushuipuista ja resurssitarpeista ennen kuin ne ehtivät vaikuttaa asiakkaiden palveluihin. Tämä tekee ylläpidosta ennustettavaa ja varmistaa, että kriittiset järjestelmät toimivat luotettavasti ilman keskeytyksiä,” kertoo Toivanen. Palvelun jatkuvuus on varmistettu monitasoisesti: tiedot replikoidaan jatkuvasti, ja palvelut voidaan tarvittaessa palauttaa tai käynnistää uudelleen toisessa konesalissa. Ratkaisu suojaa niin inhimillisiltä virheiltä, teknisiltä vioilta kuin laajemmiltakin häiriöiltä ja varmistaa, että asiakkaiden toiminnot jatkuvat ilman merkittäviä katkoksia. Kun taustalla oleva infrastruktuuri on suunniteltu jatkuvuuden ehdoilla, asiakkaan ei tarvitse huolehtia yksityiskohdista. Palvelut pysyvät käytettävissä, kapasiteetti skaalautuu joustavasti ja tietoturva pysyy ajan tasalla. Näin asiakkaat voivat keskittyä omaan ydintoimintaansa tietäen, että taustalla toimii ympäristö, joka kestää myös poikkeustilanteet.

Jatkuvuutta ja varautumista – moderni pilvialusta turvaa asiakkaiden kriittiset palvelut Read More »

Istekkiläisiä istumassa pöydissä Teknologiaturvaajapäivässä.

Teknologiaturvaajien päivä kokosi istekkiläiset yhteen

Teknologiaturvaajien päivä pidettiin Kuopiossa 7.11.2025. Tapahtuma kokosi istekkiläiset eri puolilta Suomea yhteen tapaamaan toisiaan, jakamaan kokemuksia ja vahvistamaan omaa osaamistaan. Päivän aikana kuultiin toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten puheenvuoroja, käytiin keskusteluja osaamisesta ja kuultiin asiantuntijoita ajankohtaisista aiheista. Messualueella päästiin tutustumaan sekä omien tiimiemme osaamiseen että kumppaneidemme ratkaisuihin ja kehittäjiin. Suurin arvo syntyi kuitenkin kohtaamisista. Oli hienoa tavata kollegoita kasvokkain ja jakaa yhdessä oivalluksia siitä, miten voimme palvella asiakkaitamme entistä laadukkaammin. Yhteinen päivä vahvisti tunnetta siitä, että onnistumme parhaiten, kun opimme ja teemme työtä yhdessä. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille istekkiläisille ja kumppaneillemme, jotka mahdollistivat tapahtuman toteutumisen.

Teknologiaturvaajien päivä kokosi istekkiläiset yhteen Read More »

Istekin logo sinistä taustaa vasten. Taustalla näkyy myös verkko-grafiikkaa vaaleana.

Teknologiaturvaajien päivä kokoaa istekkiläiset yhteen

Teknologiaturvaajien päivä järjestetään Kuopiossa 7.11.2025. Tapahtuma kokoaa istekkiläiset eri puolilta Suomea tapaamaan toisiaan, jakamaan kokemuksia ja kehittämään omaa osaamistaan. Päivän aikana puhumme strategiasta, osaamisen vahvistamisesta ja siitä, miten onnistumme työssämme. Ohjelmassa on toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten puheenvuoroja, keskusteluja osaamisesta ja asiantuntijapuheenvuoroja eri aiheista. Tapahtuman messualueella pääsee tutustumaan Istekin omien tiimien osaamiseen sekä kumppaneidemme ratkaisuihin ja vaihtamaan ajatuksia niiden kehittäjien kanssa. Mukana olevat kumppanit ovat osaltaan mahdollistaneet Teknologiaturvaajien päivän toteutumisen. Teknologiaturvaajien päivä tarjoaa ennen kaikkea mahdollisuuden kohdata kollegat kasvokkain. Kun opimme toisiltamme ja teemme työtä yhdessä, vahvistamme koko Istekkiä ja luomme asiakkaillemme entistä parempia digitaalisia palveluja. Kiitos kumppaneille tapahtuman mahdollistamisesta:

Teknologiaturvaajien päivä kokoaa istekkiläiset yhteen Read More »

Läppäri.

Keskitetty ajoalusta konttisovelluksille vapauttaa resursseja ydintekemiseen

Digitalisaation myötä yhä useampi julkisen sektorin palvelu rakentuu pilviympäristöihin ja mikropalveluarkkitehtuureihin. Tämä edellyttää skaalautuvia ja turvallisia ratkaisuja sovellusten kehittämiseen ja ylläpitoon. Istekissä olemme kehittäneet Kubernetes-pohjaisen konttiajoalustapalvelun vastaamaan juuri tähän tarpeeseen eli tarjoamaan yhtenäisen ja hallitun ympäristön, jossa asiakkaiden sovellukset voivat toimia luotettavasti ja tehokkaasti. Istekin Kubernetes-pohjainen keskitetty konttiajoalustapalvelu tarjoaa sidosryhmille mahdollisuuden hyödyntää samoja, valmiiksi hallittuja resursseja ilman tarvetta ylläpitää omia Kubernetes-klustereita tai palvelininfraa. Nykyisessä moniasiakasympäristössä palveluntuottajaorganisaation on entistä tärkeämpää pystyä tarjoamaan asiakkaiden tietojärjestelmille ja niiden sovelluskehittäjille moderni, turvallinen ja helposti hallittava sovellusalusta. Keskitetyn palvelun hyödyt Keskitetyn palvelun suurimmat hyödyt syntyvät hallinnan, kustannustehokkuuden ja tietoturvan näkökulmista. Kun konttiajoalusta on keskitetysti ylläpidetty, infrastruktuurin ylläpito, päivitykset ja valvonta tehdään yhdenmukaisesti. ”Kehitystiimien tai järjestelmävastaavien ei tarvitse käyttää aikaa tai osaamista klusterien pystyttämiseen, päivittämiseen tai tietoturvapaikkausten seuraamiseen, vaan he voivat keskittyä itse sovelluskehitykseen. Konttiajoalustan ylläpito voidaan hoitaa ammattimaisesti osaavan tiimin toimesta, jolloin hyödynnetään parhaita käytäntöjä, automaattista valvontaa ja tietoturvan jatkuvaa ylläpitoa,” kertoo Istekin johtava asiantuntija Juha Kurki. Asiakkaan näkökulmasta tämä vähentää päällekkäistä työtä, nopeuttaa sovelluskehitystä ja alentaa kokonaiskustannuksia.  Tämä palvelumalli mahdollistaa aidosti modernin sovelluskehityksen ja tuotannon turvallisesti, tehokkaasti ja ilman raskasta infrastruktuuritaakkaa. Konttiajoalusta itsessään tarjoaa merkittäviä etuja verrattuna perinteisiin yksittäisiin sovelluspalvelimiin. Sovellukset voidaan paketoida kontteihin, jotka takaavat toistettavuuden ja siirrettävyyden eri ympäristöissä. Sovellusten skaalaaminen on helppoa – klusterin valmiiksi tarjoamien resurssien käyttöönotto sovellukselle on suoraviivaista sovelluksen resurssitarpeen muuttuessa. Modernien konttisovellusten päivitykset voidaan tehdä hallitusti ilman käyttökatkoja, jos sovellus on koodattu oikein. Tämä parantaa sovellusten käytettävyyttä ja lyhentää kehityssyklejä huomattavasti. Konttiajoalustan tuoma lisäarvo Konttiajoalustan hyödyt verrattuna suoraan Kubernetes-asennukseen näkyvät erityisesti käytettävyydessä, hallinnassa ja turvallisuudessa. ”Konttiajoalusta sisältää valmiiksi integroidun käyttäjähallinnan, roolipohjaisen pääsynhallinnan, sisäänrakennetut CI/CD-ominaisuudet sekä valmiit tietoturvakäytännöt. Tämä tekee ympäristöstä turvallisemman ilman, että kehittäjien tarvitsee itse syventyä monimutkaisiin Kubernetes-asetuksiin. Lisäksi konttiajoalustan ekosysteemi ja valvontatyökalut helpottavat sovellusten elinkaaren hallintaa ja mahdollistavat tehokkaan automaation,” sanoo Kurki. Tietoturva on yksi Istekin konttiajoalustan kulmakivistä. Koska alusta on keskitetysti hallittu, tietoturvapäivitykset ja konfiguraatiot voidaan toteuttaa kaikille projekteille samanaikaisesti. Istekki hyödyntää tuotevalmistajan jatkuvaa tietoturvaseurantaa, ja sen komponentit ovat tarkastettuja ja sertifioituja. Lisäksi konttien ajaminen rajoitetuilla oikeuksilla, automaattinen alustan komponenttien eheyden tarkastus ja verkon eristys takaavat korkean tietoturvatason myös moniasiakasympäristössä. Jatkuvuus ja varautuminen Istekin konttiajoalustapalvelu on rakennettu useaan fyysisesti erilliseen konesaliin, mikä parantaa merkittävästi palvelun saatavuutta ja häiriönsietokykyä. Klusterin hallintakomponentit ja työntekijäsolmut (worker nodet) on sijoitettu tasapainoisesti eri konesaleihin, jolloin yksittäisen salin vikatilanne ei keskeytä koko palvelua. Konttiajoalustan hajautettu arkkitehtuuri mahdollistaa automaattisen kuorman jakautumisen sekä sovellusten uudelleenkäynnistymisen toiseen konesaliin, jos osa solmuista tulee saavuttamattomiksi. Tietovarastot on toteutettu synkronoidusti, jolloin sovellusten data pysyy yhtenäisenä myös vikatilanteissa. Hajautettu konesaliratkaisu tarjoaa merkittävän parannuksen jatkuvuuteen yksittäiseen palvelinympäristöön verrattuna. Se tukee sekä suunniteltuja huoltotoimia ilman käyttökatkoja että nopeaa palautumista äkillisissä häiriöissä. Samalla se täyttää korkeat vaatimukset toimintavarmuudesta, joita moniasiakasympäristön kriittiset sovellukset edellyttävät. Istekin keskitetty Kubernetes-pohjainen konttiajoalustapalvelu tarjoaa modernin, turvallisen ja kustannustehokkaan tavan toteuttaa sovelluskehitystä ja -ylläpitoa ilman raskasta infrastruktuurivastuuta. Palvelu yhdistää hallitun ympäristön, korkean tietoturvan ja hajautetun arkkitehtuurin, mikä takaa sekä sovellusten jatkuvuuden että kehitystiimien ketteryyden. Ratkaisu vapauttaa organisaatioiden resursseja keskittymään heidän ydinosaamiseensa.

Keskitetty ajoalusta konttisovelluksille vapauttaa resursseja ydintekemiseen Read More »

Lataus25-asiakaspäivien paneelikeskustelu lavalla. Panelistit Lasse Koskivuori, Miikka Kiiski, Pasi Lehmus, Elina Hiltunen ja juontaja Kati Tuovinen istuvat nojatuoleissa lavalla.

Lataus25-paneelissa keskusteltua: Tulevaisuuden sotea muovaavat teknologia, väestömuutokset ja varautuminen

Istekin Lataus25-asiakaspäivillä käytiin ajankohtainen paneelikeskustelu ”Katse horisonttiin – sote ja teknologia tulevaisuudessa”. Paneelin juonsi Istekin strateginen neuvonantaja Kati Tuovinen. Paneelikeskustelussa pohdittiin, millaiset ilmiöt ja kehityssuunnat muokkaavat sote-sektoria tulevina vuosina. Puhujina olivat Elina Hiltunen, tulevaisuudentutkija, Miikka Kiiski, account executive, CGI Suomi Oy, Pasi Lehmus, tietohallintojohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha), sekä Lasse Koskivuori, toimitusjohtaja, Istekki Oy. Keskustelussa korostuivat digitalisaatio, väestön ikääntyminen, työvoimapula ja varautumisen merkitys. Teknologia tuo ratkaisuja ja vastuuta ”Digitalisaatio tulee muovaamaan sotea enemmän kuin mikään muu tekijä”, totesi tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen. Hänen mukaansa teknologinen kehitys kytkeytyy laajoihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen ja väestörakenteen muutokseen. ”Jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla, Suomessa on vuonna 2050 jopa 600 000 työikäistä vähemmän. Se vaikuttaa väistämättä myös sote-sektorin työvoimatarpeeseen.” CGI Suomen Miikka Kiiski nosti esiin tekoälyn ja datan hyödyntämisen konkreettisina esimerkkeinä. ”Olemme kehittäneet asiakkaille tekoälypohjaista työvuorosuunnittelua, joka on aidosti parantanut työssä jaksamista ja vähentänyt sairauspoissaoloja. Toisaalta tekoälyllä voidaan jo tunnistaa aivoverenvuoto TT-kuvista. Se nopeuttaa diagnoosia ja parantaa potilasturvallisuutta.” Varautuminen korostuu kaikessa Pasi Lehmus Pirhasta kuvasi hyvinvointialueiden arkea jatkuvassa muutoksessa: ”Digitalisaatio ja tekoäly ovat tulleet jäädäkseen, mutta yhtä tärkeää on varautuminen. Olemme huomanneet, että lähes kaikki tekemämme on kriittistä, joten reagointinopeus on noussut keskeiseksi menestystekijäksi.” Istekin Lasse Koskivuori vahvisti, että varautuminen on osa myös Istekin strategiaa: ”Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että asiakkaidemme palvelut pysyvät pystyssä kaikissa olosuhteissa. Harjoittelemme tätä systemaattisesti, myös poikkeustilanteiden varalta.” Inhimillisyys ja teknologia rinnakkain Paneelissa keskusteltiin myös siitä, miten säilyttää ihmislähtöisyys digitalisoituvassa maailmassa. Pasi Lehmuksen mukaan teknologia täydentää, ei korvaa ihmistä: ”Moni iäkäs haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Turvalaitteet ja digipalvelut mahdollistavat sen. Videoyhteys omaisiin tai hoitajaan voi olla merkittävä osa arjen turvallisuutta.” Elina Hiltunen puolestaan haastoi käsitystä siitä, että vain ihmisen kohtaaminen olisi inhimillistä: ”Tekoäly ei koskaan vastaa rumasti. Se voidaan ohjelmoida ystävälliseksi, mikä tekee siitä tietyllä tavalla jopa turvallisen keskustelukumppanin.” Hajauttaako vai keskittääkö? Keskustelussa pohdittiin myös hajauttamisen ja keskittämisen suhdetta. Miikka Kiiski huomautti, ettei kyse ole joko–tai-asetelmasta: ”Nykyinen tiedonhallinta voi myös perustua niin sanottuun federoituun dataan – tieto voi olla hajautettu, mutta sitä käsitellään keskitetysti.” Lasse Koskivuori muistutti tasapainon tärkeydestä: ”Kun asioita tehdään suurilla volyymeilla, saavutetaan tehokkuutta, mutta samalla järjestelmistä voi tulla haavoittuvampia. Siksi on löydettävä järkevä välimuoto.” Kohti ennakoivaa ja eettistä sotea Tulevaisuutta kohti kuljettaessa panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että sote muuttuu yhä ennakoivammaksi. ”Tekoäly voi tulevaisuudessa soittaa asiakkaalle ennen kuin hän ehtii itse hakea apua”, Hiltunen kuvasi. Samalla hän muistutti tekoälyn ympäristövaikutuksista ja eettisistä haasteista: ”Tekoälyn opettaminen kuluttaa energiaa ja vettä, ja siihen liittyy myös epäeettisiä työoloja maailmalla. Näistä on tärkeää keskustella avoimesti.” Paneelin loppupuolella keskustelu siirtyi eriarvoistumisen ehkäisyyn. Pasi Lehmus korosti, että palveluita pitää tarjota useita kanavia pitkin: ”Kaikilla ei ole samanlaisia digivalmiuksia. Siksi on tärkeää, että voi asioida sekä verkossa että paikan päällä.” Lasse Koskivuori lisäsi, että digitalisaatio voi myös kaventaa eroja: ”Digipalvelut tuovat tasa-arvoa alueille, joissa fyysisiä palveluja on vähemmän.”   Lopuksi panelistit tiivistivät tulevaisuuden suurimmat muutokset yhdellä sanalla: Lasse Koskivuori: Muutos Pasi Lehmus: Väestön ikääntyminen Miikka Kiiski: Lääketieteen kehitys Elina Hiltunen: Kvanttitietokone

Lataus25-paneelissa keskusteltua: Tulevaisuuden sotea muovaavat teknologia, väestömuutokset ja varautuminen Read More »

Kuvituskuva, jossa henkilö käyttää läppäriä ja läppärin päällä on pilvipalvelua ja palvelinkapasiteettia kuvaavia ikoneja.

Luotettava palvelinkapasiteetti terveydenhuollon tärkeimmille järjestelmille

Kun potilastietojärjestelmät ja hyvinvointialueiden digipalvelut ovat käytössä ympäri vuorokauden, palvelinten on toimittava aina varmasti. Istekillä ymmärrämme, että kyse ei ole vain teknologiasta, vaan kriittisestä jatkuvuudesta. Siksi rakennamme ratkaisut, jotka pitävät järjestelmät toimintavarmoina ja tietoturvallisina kaikissa tilanteissa.  Kun kyse on potilastiedoista ja kriittisistä palveluista, toimintavarmuus ei saa olla sattuman varassa.  ”Istekin ratkaisut yhdistävät kokemuksen, automaation ja ennakoivan valvonnan, jotta asiakkaidemme palvelut toimivat varmasti, kustannukset pysyvät hallinnassa ja järjestelmät on rakennettu siten, että ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla kaikissa tilanteissa,” kommentoi Istekin johtava asiantuntija Juuso Toivanen.  Hybridimalli, joka yhdistää pilven joustavuuden ja paikallisen varmuuden  Istekin hybridimalli tarjoaa parhaan yhdistelmän kahdesta maailmasta: pilvipalveluiden skaalautuvuuden ja paikallisten palvelimien luotettavuuden. Näin kapasiteetti joustaa terveydenhuollon muuttuviin tarpeisiin, ja tiedot pysyvät turvassa hallitussa ympäristössä.  Arkkitehtuurin suunnittelu tapahtuu yhteistyössä asiakkaan ja sovellustoimittajan kanssa. Määritämme ensin järjestelmien kriittisyystason ja palvelun tavoitetason (SLA). Nämä vaikuttavat palvelimen alustaratkaisuun, valvontaan ja varmuuskopiointiin. Arvioiden perusteella suunnitellaan toiminnan jatkuvuutta tukeva ja mahdollisimman kustannustehokas arkkitehtuuri.  Huolehdimme Istekillä palvelimen koko elinkaaresta: suunnittelusta ja käyttöönotosta aina päivityksiin ja hallittuun poistoon. Jokainen palvelin asennetaan uusimmalla tuetulla käyttöjärjestelmällä, ja suunnittelemme siirtymät uusiin versioihin hyvissä ajoin ennen niiden elinkaaren päättymistä. Näin järjestelmät pysyvät ajan tasalla ja toimintavarmoina vuodesta toiseen.  Tekoälyohjattu valvontamme pitää huolen siitä, että mahdolliset poikkeamat havaitaan heti. Automaattinen analyysi tunnistaa juurisyyt, ja reagointimme on nopeaa – kriittisten järjestelmien osalta ympärivuorokautista. Tuloksena on lyhyemmät häiriötilanteet ja varmempi palvelu loppukäyttäjille.  Mukautuva kapasiteetti tietoturvallisesti  Seuraamme jatkuvasti palvelimien resurssien käyttöä ja teemme suosituksia prosessori-, muisti- ja levyresurssien optimointiin. Data-analytiikan avulla osaamme laajentaa kapasiteettia ennakoivasti – ennen kuin rajoitteet näkyvät käyttäjille. Virtuaalipalvelimien suorituskykyä voimme säätää automaattisesti, jotta jokainen euro tuottaa parhaan mahdollisen hyödyn.  ”Säännölliset päivitykset varmistavat, että palvelimet pysyvät suojattuina ja suorituskykyisinä. Kaikki muutokset testataan ensin turvallisesti testiympäristössä, ja kriittiset päivitykset hoidetaan aina etusijalla. Automaattiset työkalumme pitävät lopputuloksen tasalaatuisena ja varmana,” kertoo Istekin johtava asiantuntija Veli Jokela.  Luotettava palvelinkapasiteetti on terveydenhuollon kriittisten järjestelmien toiminnan perusta ja järjestelmien on oltava käytettävissä ympäri vuorokauden. Istekin hybridimalli yhdistää pilvipalveluiden joustavuuden ja paikallisen palvelininfrastruktuurin luotettavuuden. Palvelimien kapasiteettia ja turvallisuutta ylläpidetään jatkuvalla resurssien optimoinnilla, säännöllisillä päivityksillä ja testatuilla muutoksilla, mikä takaa järjestelmien ajantasaisuuden ja suorituskyvyn vuodesta toiseen. 

Luotettava palvelinkapasiteetti terveydenhuollon tärkeimmille järjestelmille Read More »

Kuvituskuva, jossa on terveydenhuollon teknologioita kuvaavia ikoneita vaaleansinistä taustaa vasten sekä lääkärin stetoskooppi ja tabletti.

Omamittausasemien hankinnan kilpailutuksen voitti MedicubeX

Tarjouskilpailumme omamittausasemien hankinnasta voitti MedicubeX Oy. Hankinnan arvioitu arvo on 4 miljoonaa euroa. Tämän sopimuksen myötä MedicubeX® eHealth Stations™ tulee kaikkien asiakasomistajiemme saataville. Mittausasemilla loppukäyttäjä voi suorittaa omat terveysmittauksensa. Mittausasemat voidaan sijoittaa julkisiin tiloihin. Mittausasema tukee ja nopeuttaa terveydenhuollon prosesseja ja edistää sydän- ja verisuonisairauksien riskien tunnistamista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lue MedicubeX:n tiedote.

Omamittausasemien hankinnan kilpailutuksen voitti MedicubeX Read More »

Kuvituskuva, jossa henkilö käyttää läppäriä.

Tehokkuutta tiimityöhön ja ketteryyttä projekteihin uudella palvelulla

Istekki lanseerasi syyskuussa uuden Atlassian oma ympäristö palveluna -kokonaisuuden, joka edistää tehtävien ja dokumentaation hallintaa. Kaikkien asiakkaidemme on nyt mahdollista tilata käyttöönsä SaaS-palveluna omat ympäristöt Jiraan ja Confluenceen. Tilaaminen ja käyttöönotto on helppoa ja nopeaa.  Jira mahdollistaa projektitehtävien (esim. kehitys, käyttöönotto, testaus) ja organisatorisen työn suunnittelun, seurannan, priorisoinnin, automatisoinnin, aikataulutuksen sekä riippuvuuksien ja tiekarttojen hallinnan. Lisäksi se tarjoaa monipuolisia raportointi- ja koontinäkymiä. Confluence puolestaan toimii dokumentaation työkaluna, joka mahdollistaa tietämyksen ja tärkeiden materiaalien kokoamisen, hallinnoinnin ja yhteismuokkauksen reaaliaikaisesti organisaation sisällä.  Joustava ja turvallinen ratkaisu organisaation tarpeisiin  Uusi palvelu on kiinteähintainen ja sisältää järjestelmän lisenssit, ympäristön toiminnallisuuksineen tilatussa laajuudessa suosittelemallamme konfiguraatiolla, pääkäyttäjätuen ja sovellusylläpidon. Ympäristöä voidaan mukauttaa konfiguraatioilla ja integraatioilla, ja järjestelmän hyödyntämistä voidaan parantaa koulutuksilla ja konsultoinnilla. Omassa ympäristössä voidaan hallita myös monitoimittajaprojekteja.  Istekin tuoteomistaja Sanna Kallankarin mukaan Atlassian-työkaluilla kehittämistehtävien, projektien ja organisatorisen työn hallinta helpottuu ja tehostuu, ja manuaalisen työn määrä vähenee:  ”Tämän palvelun hankkiminen Istekiltä säästää organisaation omaa aikaa työkalujen hallinnassa ja tuo edullisemmin järjestelmän laajemmat ja tietoturvallisemmat toiminnallisuudet käyttöön. Atlassian oma ympäristö palveluna mahdollistaa sen mukauttamisen asiakkaan omaan tarpeeseen. Istekiltä ja toimittajilta projektit voidaan soveltuvin osin kotiuttaa omaan ympäristöön, jolloin säästöä syntyy myös lisenssikuluista. Yhdestä lisenssistä saadaan kaikki hyöty käyttöön, kun sitä voidaan hyödyntää yhtä projektia laajemmin,” kertoo Kallankari.  Innovoinnista nopeasti käytäntöön  ”Uusi Atlassian oma ympäristö palveluna sopii hyvin Johtamisen ja uudistamisen palveluidemme kokonaisuuteen ja se täydentää erinomaisesti ketterien menetelmien ja työkalujen palvelusalkkuamme”, kertoo Istekin liiketoimintajohtaja Mervi Avelin.  Uuden palvelun tuotteistus tehtiin innovointi- ja kehitystoiminnan kehittämisprojektina puolessa vuodessa.  ”Tämä osaltaan osoittaa, että Istekissä osataan innovoida ja saattaa palveluita nopeasti tarjolle asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti,” jatkaa Avelin. 

Tehokkuutta tiimityöhön ja ketteryyttä projekteihin uudella palvelulla Read More »

Lasse Koskivuori Lataus25-asiakaspäivillä.

Lataus25 kokosi yhteen julkisen sektorin ICMT-vaikuttajat Kuopioon

Istekin järjestämät Lataus25-asiakaspäivät pidettiin Kuopiossa 7.–8.10.2025. Tapahtuma kokosi lähes 200 julkisen sektorin informaatio-, viestintä- ja terveysteknologia-alan (ICMT) vaikuttajaa, asiakasomistajien edustajaa, kumppania ja istekkiläistä keskustelemaan digitalisaation tulevaisuudesta ja vaikuttavuudesta. Tapahtuman pääteemana oli yhdessä tekeminen: miten teknologia, johtaminen ja yhteistyö voivat yhdessä tukea sujuvampaa arkea hyvinvointialueilla ja muissa julkisen sektorin organisaatioissa. Ajankohtaisia puheenvuoroja ja tulevaisuuden suuntia Ensimmäisen päivän pääohjelmalinja (Track 1), Tulevaisuus ja vaikuttavuus, avattiin kansainvälisesti tunnetun kyberturvallisuusasiantuntija Mikko Hyppösen keynote-puheenvuorolla. Hyppönen haastoi kuulijat pohtimaan digitaalisen turvallisuuden uusia ulottuvuuksia ja tekoälyn vastuullista hyödyntämistä. Meiltä Istekistä esiteltiin muun muassa innovaatiotoimintaa, kuten kehityskiihdyttämö ja tekoälylaboratorio. Niiden avulla vauhditamme asiakkaidemme digitalisaatiota ja luomme yhteisiä kokeiluympäristöjä. Päivän aikana keskusteltiin myös kustannusvaikuttavuudesta hankinnoissa sekä Istekin ja inhouse-toimintamallin tulevaisuudesta. Toisen päivän ohjelma vei keskustelun vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Futuristi Elina Hiltunen avasi päätrackin keynote-puheenvuorossaan näkökulman siihen, miten ennakointi ja strateginen ajattelu auttavat varautumaan muutoksiin. Päivän paneelikeskusteluissa kuultiin eri näkökulmista, miten teknologia ja sote-palvelut voivat kehittyä rinnakkain, inhimillisyyttä unohtamatta. Lisäksi tarkasteltiin vaikuttavuutta ja tietojohtamisen roolia hyvinvointialueiden arjessa ja kuultiin ajankohtaiset terveiset Pohjois-Savon hyvinvointialueelta. Useita ohjelmalinjoja ja laaja kattaus ajankohtaisia aiheita Monipuoliset ohjelmalinjat täydensivät Istekin Lataus25-tapahtuman kokonaisuutta. Track 2 keskittyi digiturvapalveluihin ja toimialasidonnaisiin ratkaisuihin, joissa asiantuntijat ja toimittajat toivat esiin konkreettisia kehitysesimerkkejä. Track 3 puolestaan pureutui johtamiseen ja ihmislähtöiseen digimuutokseen eli siihen, miten teknologiaa johdetaan niin, että ihmiset saadaan mukaan ja muutos onnistuu arjessa. Tapahtumassa oli mukana myös joukko kumppaneita, jotka esittelivät ratkaisujaan ja palveluitaan aulan esittelyalueella. Kumppanien läsnäolo toi tapahtumaan arvokasta verkostoitumista ja mahdollisuuden käydä käytännönläheisiä keskusteluja ajankohtaisista ICMT-ratkaisuista. Kiitokset osallistujille – ensi vuonna tavataan Oulussa Lataus25 sai runsaasti kiitosta kiinnostavista puhujista, ajankohtaisista aiheista ja hyvästä tunnelmasta. Meille Istekkinä tapahtuma oli erinomainen osoitus siitä, että olemme vahvasti mukana yhteiskunnan digitalisaation ytimessä – ei vain teknisenä toimittajana, vaan kumppanina, joka tuo vaikuttavuutta ja turvaa asiakkaidemme arkeen. Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille! Seuraava Lataus-tapahtuma järjestetään Oulussa 10.-11.11.2026.

Lataus25 kokosi yhteen julkisen sektorin ICMT-vaikuttajat Kuopioon Read More »

Kuvituskuva, jossa on henkilön kämmen ja sen päällä riippulukon kuva joka kuvastaa tietoturvaa.

Blogi: Vanhat uhat eivät katoa, vaikka maailma muuttuu

Tietoturvasta ja kyberturvasta puhuttaessa huomio kiinnittyy usein uusiin ilmiöihin, kuten tekoälyn luomiin riskeihin, entistä taitavampiin tietojenkalasteluihin ja kansainvälisiin kyberuhkiin. On kuitenkin tärkeää muistaa, että alan kivijalka ei ole hävinnyt minnekään. Samat perusasiat, jotka olivat keskeisiä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden takaisessa tietoturvassa, ovat edelleen ajankohtaisia ja ratkaisevia. Ikuiset uhat pysyvät mukana Tietoturvan ja kyberturvan historiassa on muutamia teemoja, jotka toistuvat vuodesta toiseen: Salasanat: Heikot salasanat ja niiden kierrättäminen ovat yhä yksi suurimmista tietomurtojen syistä. Monivaiheinen tunnistautuminen ja salasananhallinta eivät ole luksusta vaan perusturvaa. Ihmisten erehtyvyys: Huijaukset, epäilyttävät linkit ja kiireessä tehdyt virheet avaavat edelleen oven hyökkääjille. Sosiaalinen manipulointi on vanha taktiikka, mutta toimii edelleen. Laitteiden ja ohjelmistojen päivittäminen: Päivitysten laiminlyönti tarjoaa hyökkääjille helpon reitin järjestelmiin. Kyse on usein yksinkertaisesta, mutta valitettavan usein unohtuvasta rutiinista. Varmuuskopiot: Ilman toimivia varmuuskopioita organisaatio on haavoittuvainen erityisesti kiristyshaittaohjelmille. Näitä voidaan kutsua “ikuisiksi uhiksi”. Ne eivät katoa, vaikka maailma ympärillä muuttuu ja uudet teknologiat yleistyvät. Uudet uhat rakentuvat vanhan päälle Samaan aikaan uhkakenttä kasvaa ja monimutkaistuu. Uudet ilmiöt rakentuvat kuitenkin useimmiten vanhojen ongelmien päälle: Tekoäly huijausten apuna: Tietojenkalastelu muuttuu entistä uskottavammaksi, kun viestit laaditaan tekoälyn avulla kieliopillisesti täydellisiksi ja kohdennetuiksi. Pilvipalvelut ja integraatiot: Monimutkaiset järjestelmäympäristöt avaavat uusia hyökkäyspintoja, mutta usein hyökkäys onnistuu edelleen yksinkertaisella tunnusten kalastelulla. IoT ja älylaitteet: Uusi teknologia tuo uusia reittejä verkkoon, mutta pohjimmiltaan kyse on tutusta ongelmasta – huonosti suojatuista järjestelmistä. Hybridiuhkat ja geopoliittinen kiristyminen: Kyberhyökkäykset ovat nousseet valtioiden vaikuttamisen välineeksi. Tekniikat voivat olla uusia, mutta niiden tehokkuus perustuu samoihin vanhoihin haavoittuvuuksiin. Uutta uhkakenttää voisi verrata rakennustelineisiin: pohja on vanhaa, mutta ympärille kasataan jatkuvasti uusia tasoja. Jos perustukset pettävät, koko rakenne on vaarassa. Mitä tämä tarkoittaa organisaatioille? Organisaatioiden näkökulmasta kyse on jatkuvasta tasapainoilusta perusasioiden ja uusien ilmiöiden välillä: Perusasiat kuntoon – ilman vahvaa kivijalkaa uudet suojausratkaisut eivät kanna pitkälle. Jatkuva valppaus – tietoturva ei ole projekti, joka valmistuu, vaan prosessi, joka elää ja mukautuu. Ihmisten osaaminen – teknologia muuttuu, mutta ihmiset pysyvät keskiössä. Koulutus, harjoitukset ja tietoisuuden lisääminen ovat ratkaisevia. Kokonaisvaltainen näkymä – vanhat ja uudet uhat on nähtävä osana samaa kokonaisuutta, ei erillisinä. Yhteenveto Tietoturvassa ja kyberturvassa historia toistaa itseään: samat vanhat riskit pysyvät, mutta ne pukeutuvat uusiin vaatteisiin. Organisaation tehtävä on varmistaa, että kivijalka kestää – muuten uudet kerrokset voivat romahtaa sen päälle.   Kirjoittaja: Mika Harjunen tietoturvapäällikkö Istekki Oy

Blogi: Vanhat uhat eivät katoa, vaikka maailma muuttuu Read More »