icmt

Kuvituskuva, jossa henkilö kirjoittaa läppärillä ja taustalla on chatbot keskustelemassa.

Istekki Oy kilpailutti tekoälypohjaisen chatbot -ratkaisut asiakkailleen

Kilpailutuksen myötä Istekin asiakastarjooma on laajentunut myös tekoälypalveluilla. Voittajaksi valikoitui twoday Oy. Tekoälychatboteille on valtava potentiaali tehostaa tukitoimintoja ja nostaa työn tuottavuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö on voimakkaasti nostanut tekoälyn hyödyntämisen potentiaalia sotessa. Tekoälyyn pohjautuva chatbot-palvelu mahdollistaa tietojen haun, analysoinnin, tiivistämisen ja uuden tekstin generoinnin. Chatbotin aineistona voi olla niin intranet, julkiset verkkosivut kuin käyttäjän omat tiedostotkin. Monikielinen tekoäly mahdollistaa esimerkiksi perehtyä omalla äidinkielellä suomalaiseen työnantajaan ja työnantajan työ- ja toimintaohjeisiin. Istekki Oy tuottaa chat-palvelua itsenäisenä palveluna asiakkaalle. Ratkaisu voi hyödyntää uusimpia laajoja kielimalleja ja on tietoturvallisesti käytettävissä omassa Azure-ympäristössä eli ratkaisu mahdollistaa myös julkisorganisaatioiden sisäisten dokumenttien käsittelyn. Näin se vastaa toiminnoiltaan kuluttajien ChatGPT-palvelua. Istekiltä tekoälyn saa valmiina kokonaisuutena. Istekki auttaa myös tekoälystrategian luomisessa, tarjoaa käyttäjille opastusta tekoälyn tuottavaan ja turvalliseen käyttöön sekä ylläpitää ja edelleen kehittää palvelua yhteistyössä loppuasiakkaiden kanssa. Istekin kautta saa myös Eduhousen koulutuspalvelut tekoälystä. Istekin tarjoomaan kuuluu lisäksi Microsoftin Copilot-tuotevalikoima, joka tuo matalan kynnyksen tekoälyn Microsoftin sovelluksiin ja sujuvoittaa tietotyötä. Generatiivisen tekoälyn lisäksi seuraamme tiiviisti myös tekoälyn kehitystä muilla aloilla. Tulevaisuudessa tekoäly on apuna lääkinnällisissä laitteissa sekä tiedolla johtamisessa kuten tarvelähtöisessä resurssien suunnittelussa.   Lisätietoa: Jani-Matti Tirkkonen Ratkaisuarkkitehti Istekki Oy jani-matti.tirkkonen@istekki.fi +358 44 492 0129 www.istekki.fi   Lue twodayn 6.8.2024 julkaistu tiedote asiasta.

Istekki Oy kilpailutti tekoälypohjaisen chatbot -ratkaisut asiakkailleen Read More »

Kuvituskuva, jossa on tekoälybotti taustalla auttamassa henkilöä joka kirjoittaa läppärillä.

Istekki hankki twodayn tekoälysovelluksen hyvinvointialueiden avuksi: Ratkaisu voi vaikuttaa jopa 4 miljoonan kansalaisen palveluihin

twodayn tiedote 6.8.2024:   Yli 1400 asiantuntijan tieto-, viestintä- ja terveysteknologiayhtiö Istekki Oy on hankkinut osaksi palvelutuotantoaan suomalaisen twoday AI Agent -tekoälyratkaisun, joka tuo Istekin asiakkaille markkinoiden monipuolisimman ja tietoturvallisen tekoälypalvelun. Istekin asiakkaita ja samalla omistajia ovat yhteiskunnalliset tahot, kuten hyvinvointialueet, kunnat ja kaupungit. Istekki toimii valtakunnallisesti ja vaikuttaa asiakasomistajiensa kautta yli neljän miljoonan ihmisen arkeen ja hyvinvointiin päivittäin. Twodayn tekoälyratkaisun avulla hyvinvointialueet voivat vähentää merkittävästi hoitohenkilökunnan turhaa manuaalista työtä ja vapauttaa näin aikaa vaativampiin tehtäviin, säästää julkisen sektorin resursseja, helpottaa ja tehostaa sisäisen tiedon hakemista ja käyttöä, parantaa ja automatisoida palvelua sekä kehittää tiedolla johtamista. Istekin keväällä 2024 julkaisemassa kilpailutuksessa etsittiin tekoälypalvelua, joka on otettavissa välittömästi käyttöön. Valittu twoday AI Agent on teknologiariippumaton ja tietoturvallinen tekoälyratkaisu, joka on käytössä jo yli sadalla twodayn asiakkaalla. Hankintapäätös tehtiin 27.5.2024 ja hankinnan myötä Istekin asiakkaat saavat nopeasti ja kustannustehokkaasti tekoälyn hyödyt käyttöönsä, kun jokaisen ei tarvitse hankkia erillisiä ratkaisuita.   Tekoälyratkaisun käyttökohteet: sisäisen tiedon hyödyntäminen, tekstin tuottaminen ja asiakaspalvelu   Istekin hankkima, generatiivista tekoälyä, koneoppimismalleja ja ohjelmistorobotiikkaa hyödyntävä twoday AI Agent on suunniteltu nopeuttamaan tiedon löytämistä ja hyödyntämistä sekä auttamaan uuden tiedon tuottamisessa. Tälle on tarvetta erityisesti hyvinvointialueilla, joilla on runsaasti tietoa, mutta haasteita sen hyödyntämisessä. Ensisijaisia käyttökohteita tekoälyratkaisulle ovat: – Tiedon haku ja palveluneuvonta julkisessa verkossa – Intranet- ja extranet hakutoiminnot – HR-ohjeistukset – Laatuohjeistukset – Yleiset toimintaohjeet – Henkilökohtainen, tietoturvallinen AI-apuri työntekijöille Alkuvaiheessa AI Agent tulee käyttöön Intranet-botteina, jotka auttavat henkilöstöä löytämään nopeasti ja tehokkaasti tarvitsemansa tiedot yksinkertaisen chat-käyttöliittymän avulla. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on laajentaa käyttöä myös asiakkaiden palveluneuvontaan, hoito-ohjeisiin sekä tiedolla johtamisen kehittämiseen. Hankittu ratkaisu ei ole päällekkäinen tai poissulkeva Microsoftin Copilot -ratkaisun kanssa, vaan nämä pikemminkin täydentävät toisiaan. twodayn AI Agent -ratkaisussa korostuu integroituvuus myös muihin kuin Microsoftin tiedostokirjastoihin ja laajojen tiedostomäärien käsittely.   Hyödyt ja tavoitteet: tehokkuuden, laadun ja palvelun parantaminen   Twodayn tekoälyratkaisun avulla pyritään parantamaan tiedon käyttöastetta ja laatua, sekä vähentämään manuaalista työtä. Tämä tehostaa ammattilaisten tietotyötä ja vähentää esimerkiksi puhelinpalveluiden kuormitusta, vapauttaen asiantuntijoiden aikaa tehtäviin, joissa heidän osaamistaan vaaditaan eniten. Tällä hetkellä pelkästään yhdellä hyvinvointialueella saattaa muutaman hengen tiimi saada viikoittain tuhansia yhteydenottoja puhelimitse. Tekoälyratkaisu säästää näin myös julkisen sektorin resursseja. Twoday AI agent valittiin sen korkean tietoturvatason, monipuolisten ominaisuuksien, kielimalliriippumattomuuden sekä käytettävyyden vuoksi. Palvelu mahdollistaa tiedon haun, analysoinnin ja tiivistämisen luonnollisella kielellä, sekä tarjoaa käyttäjille helpon ja tietoturvallisen tavan käyttää ja tuottaa tietoa. Ratkaisu on räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan sekä helposti integroitavissa asiakkaan järjestelmiin. Valintaan vaikutti lisäksi, että ratkaisun käyttö, tuki ja muu palvelu hoituu suomen kielellä.   Yhteistyö ja tulevaisuuden näkymät: ensimmäiset käyttöönotot suurille hyvinvointialueille   Istekki ja twoday ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä, ja myös tekoälyratkaisun osalta työt ovat käynnistyneet sujuvasti. ”Yhteistyö twodayn kanssa tekoälyn osalta on alkanut erittäin lupaavasti. Suunnitelmat ovat edenneet nopeasti, ja twodayn tiimi on vastannut kysymyksiimme ripeästi ja asiantuntevasti. Heidän osaamisensa on ollut ratkaisevaa hankkeen menestykselle. Suunnittelemme ensimmäisiä käyttöönottoja suurilla hyvinvointialueilla, joilla on myös suurin hyöty tietotyön tehostamisessa”, kertoo Jani-Matti Tirkkonen, Istekin tekoälystä vastaava ratkaisuarkkitehti. “Twoday on tehnyt Istekin kanssa jo vuosia yhteistyötä heidän loppuasiakkaidensa digitaalisen muutoksen konsulttina sekä erilaisten digitaalisten asiointialustojen toimittajana. Tämän yhteistyön luonnollinen jatkumo on hyödyntää moderneja tekoälyratkaisuita palvelutuotannossa Istekin omistaja-asiakkaille”, kertoo Istekin asiakkuudesta twodaylla vastaava liiketoimintajohtaja Mika Rahkolin. ”Tekoälyllä on valtava potentiaali hyvinvointialueilla sekä muualla julkisella sektorilla, niin tiedon hyödyntämisessä, prosessien automatisoinnissa kuin asiakaspalvelussakin. Istekin asiakkaiden kautta tekoälyllä pystytään saavuttamaan merkityksellisiä tuloksia, kun heidän toimintansa vaikuttaa yli neljän miljoonan ihmisen elämään. Odotamme innolla, että pääsemme yhdessä parantamaan hyvinvointialueiden arkea.”, sanoo Anneli Vitikainen, twoday AI Agentista vastaava liiketoiminnan kehitysjohtaja twodaylla. Lisätietoja hankkeesta ja sen etenemisestä antavat: Jani-Matti Tirkkonen Ratkaisuarkkitehti Istekki Oy jani-matti.tirkkonen@istekki.fi +358 44 492 0129 www.istekki.fi   Anneli Vitikainen Business Development Director twoday Oy anneli.vitikainen@twoday.com +358 50 582 1235 twoday.fi   Lue Istekin 6.8. julkaistu uutinen aiheesta.  

Istekki hankki twodayn tekoälysovelluksen hyvinvointialueiden avuksi: Ratkaisu voi vaikuttaa jopa 4 miljoonan kansalaisen palveluihin Read More »

Kuvituskuva

Digital Workforcelle yli 1,3 miljoonan euron sopimus Pirkanmaan hyvinvointialueen aktiivisten asiakastietojen siirrosta

Digital Workforce Oyj:n tiedote 28.6.2024 Digital Workforce, ohjelmistorobotiikan ja prosessiautomaation johtava palveluntarjoaja, kertoo saaneensa Istekin ja Atostekin kautta Pirkanmaan hyvinvointialueen aktiivisten asiakastietojen siirtoprojektin. Työ sisältää aktiivisten asiakastietojen poiminnan kahdeksasta eri lähdejärjestelmästä ja niiden konvertoinnin muotoon, josta ne pystytään siirtämään näppärästi uuteen Mediconsultin Saga-järjestelmään. Aktiivisia asiakkaita, joiden tiedot siirretään, on vähintään 78 000. Kyseessä on toistaiseksi suurin aktiivisten sosiaalihuollon asiakastietojen siirtoprojekti Suomessa. Marraskuussa 2024 käyttöönotettava Saga yhdistää aiemmat järjestelmät yhdeksi kokonaisuudeksi. Siirtymävaiheessa on ensiarvoisen tärkeää, että kaikki aktiiviset ja voimassa olevat asiakastiedot siirretään uuteen järjestelmään luotettavasti, sujuvasti ja tehokkaasti. ”Pirkanmaan alueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmien ja ICT-infrastruktuurin lähtötilanne on erittäin hajanainen. Sosiaalihuollon suurin haaste on yhtäläisesti järjestelmäkentän ja toimintatapojen hajanaisuus. Kunnilla on ollut käytössä erilliset ratkaisut. Konsolidointi yhteen järjestelmään on merkittävä askel kohti tehokkaampaa ja parempaa toimintaa. Istekillä on kokonaisvastuu sosiaalihuollon järjestelmä- ja sovelluspalvelun tuottamisesta Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Digital Workforcen tiedonsiirron kokonaispalvelun avulla pystymme tuottamaan tiedonsiirron tehokkaasti yhtenä hankintana ja projektina, vaikka lähdejärjestelmiä on paljon erilaisia”, kertoo hankejohtaja Anna-Kaisa Parviainen, Istekki. ”Pirkanmaan hyvinvointialueelle on käynnistynyt myös passiivisten asiakastietojen siirtoprojekti. Asiakas hyötyy tästä, koska voimme hyödyntää molemmissa samaa ohjelmistorobotiikan ympäristöä, ja lisäksi kyseessä on paljon samoja lähdejärjestelmiä.  Aktiivisten tietojen siirto on paljon resursseja ja syvää asiantuntemusta vaativa hanke. Projekti edellyttää erikoistunutta osaamista lukuisista eri lähdejärjestelmistä ja projektinhallintakykyä. Yhdessä Istekin kanssa voimme tukea Pirkanmaan hyvinvointialuetta uuden Saga-järjestelmän käyttöönottoprojektissa sujuvasti ja luotettavasti, kertoo Juha Nieminen, Head of Sales Finland, Digital Workforce. Digital Workforcen sosiaali- ja terveydenhuollolle kehittämät automaatioratkaisut vastaavat hyvinvointialueiden tarpeisiin automatisoimalla aktiivisten ja passiivisten tietojen siirtoa nopeasti ja luotettavasti. Kehittämämme tiedonsiirtoratkaisu on lähdejärjestelmästä riippumaton avaimet käteen -palvelu. Kustannustehokas, virheetön ja ketterä automaatiopohjainen Digital Workforcen migraatiopalvelu on valittu käyttöön jo lähes puolella Suomen hyvinvointialueista. Pirkanmaan hyvinvointialueen aktiivisten tietojen siirtosopimuksen arvo on Digital Workforcelle 1,395.000 euroa. Lisätietoja Juha Nieminen, Head of Sales Finland, Digital Workforce juha.nieminen@digitalworkforce.com Tietoja Digital Workforcesta Digital Workforce Services on maailman johtavia liiketoimintaprosessien automatisointiin tarkoitettujen palveluiden ja teknologiaratkaisujen tarjoajia. Digital Workforce Outsmart -palvelujen ja -teknologia-alustan avulla asiakasorganisaatiot voivat säästää kustannuksia, kiihdyttää digitalisaatiota, kasvattaa liikevaihtoa, parantaa asiakaskokemusta ja kilpailukykyä. Maailmanlaajuisesti yli 250 suurta asiakasta käyttää yhtiön palveluja ja teknologioita liiketoimintansa kehittämiseen automaation avulla. Yhtiö on perustettu vuonna 2015 ja sen palveluksessa on yhteensä yli 200 liiketoiminnan automaation ammattilaista Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa sekä Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Digital Workforce on listattu Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalla. https://digitalworkforce.com

Digital Workforcelle yli 1,3 miljoonan euron sopimus Pirkanmaan hyvinvointialueen aktiivisten asiakastietojen siirrosta Read More »

Kuvituskuva

Istekiltä kiihdytysrahaa asiakkaidensa kehitysprojekteille

Istekki Oy käynnisti vuoden alussa tuottavuusohjelman. Sen tavoite on omien kulujen 10 % säästö, yhteensä noin 2 miljoonaa euroa. Tuottavuusohjelman lisäksi olemme tehneet muutoksia toimintatapoihimme sekä saaneet neuvoteltua toimittajien kanssa hintoja alaspäin​. Ostokulujen karsiminen on potentiaalisesti iso säästökohde, sillä ostot ovat liikevaihdostamme yli 50 %. Julkaisimme Suomessa toiseksi eniten julkisiin IT-hankintoihin liittyviä tarjouspyyntöjä vuonna 2023. Olemme onnistuneet saavuttamaan merkittäviä säästöjä. Strategiamme mukaisesti tärkein tehtävämme on toimia asiakkaidemme toiminnan turvaajana, myös vaikean taloustilanteen aikana. Asiakkaitamme ovat lukuisat hyvinvointialueet, kaupungit, kunnat ja kuntayhtymät.  Laitamme nyt hyvän kiertämään, kun tekemiemme säästöjen ansiosta pystymme kohdistamaan kiihdytysrahaa asiakkaidemme kehitysprojekteille. Samalla palvelemme suomalaista yhteiskuntaa edistämällä sen asukkaiden arkea koskettavia digihankkeita.   Kiihdytysrahalla edistetään uusien innovaatioiden ja palvelujen kehittämistä Kiihdytysraha on osa Istekin tuottavuus- ja tehostamistoimia. Kiihdytysrahalla vauhditamme erilaisia toiminnan kehittämistä ja kustannustehokkuutta edistäviä hankkeita.  Sen avulla autamme asiakkaitamme nopeuttamaan projektiaikataulujaan ja saavuttamaan kustannussäästöjä. Istekki käynnisti vuoden 2022 lopussa Softa2030-hankkeen tukemaan hyvinvointialueiden ICT-ratkaisujen yhtenäistämistä ja uudistamista. Osana tätä olemme kilpailuttaneet sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän Pohjois-Savoon ja Pirkanmaalle. Ensimmäisinä kiihdytysrahan kohteina ovatkin asiakastietojärjestelmähankkeet Pohjois-Savon ja Pirkanmaan hyvinvointialueilla. Kohdistamme niihin yhteensä yli miljoonan euron kiihdytysrahan. Näin pystymme nopeuttamaan järjestelmien tietosiirtoja ja käyttöönottoa. Alueellisen sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän käyttäjiä on arvioitu olevan Pohjois-Savossa n. 6 000 ja Pirkanmaalla n. 7 200. Kyseessä on paitsi mittava tietojärjestelmän käyttöönottoprojekti, myös mahdollisuus uusia ja yhtenäistää alueiden toimintamalleja ja tarjota laadukkaita palveluja alueiden asukkaille. Sijoitamme asiakkaidemme toimintojen ja niihin liittyvien ICT-ratkaisujen kehitykseen yhteensä 3 miljoonaa euroa. Kiihdytysrahaa kohdistetaan erityisesti tietojärjestelmien konsolidointiin, tietoturvan edistämiseen ja uusien palveluiden kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.   Lisätietoa Marko Pursiainen Varatoimitusjohtaja marko.pursiainen@istekki.fi +358 40 808 0871

Istekiltä kiihdytysrahaa asiakkaidensa kehitysprojekteille Read More »

Istekin ATK-päivien ständi ja sen skenaarioseinä. Skenaarioseinä on väriltään omenanvihreä. Skenaarioseinän edessä on joukko ihmisiä keskustelemassa Istekin edustajan kanssa tulevaisuuden skenaarioista.

Sote ATK -päivien skenaarioseinän ajatusten yhteenveto

Keräsimme Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivien aikana tapahtuman osallistujilta näkemyksiä alan skenaarioista. Osastomme skenaarioseinälle kertyi runsaasti ajatuksia siitä, miten asiat ovat nyt, miten niiden pitäisi olla, ja mitä mahdollisesti tapahtuu, jos mikään ei muutu. Teimme yhteenvedon messupäivien aikana keräämistämme sadoista ajatuksista. Ne jakautuivat seuraaviin teemoihin:    Yhdessä kehittäminen ja yhteiset ratkaisut  Asiakasorganisaatioillamme kuten hyvinvointialueilla on paljon yhteisiä ratkaisutarpeita. Sen sijaan että jokainen kehittäisi oman ratkaisunsa, yhteinen etu olisi kehittää yhdessä. Tähän tarvitaan kokonaiskuva nykyisistä palveluista ja järjestelmistä ja siitä, miten ne linkittyvät toisiinsa. Palveluiden kehittämiseen kaivattiinkin vahvempaa kansallista ohjausta.    Pitkäjänteinen kehittäminen (versus ns. ”pikavoitot”)  Keskusteluista kuulsi huoli, että tällä hetkellä rahoitusmalli ohjaa säästöjä väärään suuntaan: resurssia jää vain pakolliseen tekemiseen, jolloin pitkäjänteisempään kehittämiseen ei pystytä panostamaan. Tulisi tehdä kestävää kehittämistä ja sijoittaa tulevaan: kokonaissäästöjä ei tulla saavuttamaan ilman investointeja, joiden hyödyt nähdään vasta yli viiden vuoden päästä.    Tiedolla johtaminen ja tiedon liikkuvuus  Useampi osallistuja esitti toiveensa ammattilaisten välisen tiedon siirtymisen parantamisesta järjestelmätasolla sekä toiminnan laadun näkökulmasta. Suunnitelmallisempi tiedon hyödyntäminen johtamisen ja tulevaisuuden ennakoimisen tukena edellyttää datan eheyden varmistamista. Järjestelmiä yhtenäistettäessä datan kerääminen talteen on tärkeää, jotta jatkossakin on käytettävissä taustadataa esimerkiksi tutkimuksen tueksi. Palveluprosessien tulisi hyödyntää kerättyä tietoa paremmin: tiedolla johtamisen tulisi ulottua myös operatiivisen tason toimintaan.  Edistystäkin tunnistettiin tapahtuneen: tiedon liikkuvuus on parantunut, tietojärjestelmiä on yhdistetty ja tietoaltaiden ja -integraatioiden kehitys etenee kansallisella tasolla esimerkiksi Kanta-palvelujen myötä.    Palveluiden vaikuttavuus ja toiminnan tehokkuus  Tiedolla johtamiseen liittyy myös vaikuttavuus ja sen seuraaminen. Tulisi olla uskallusta tarkastella toiminnan vaikuttavuutta sekä sitä mitkä IT-palvelut tuottavat arvoa ja mistä taas koituu kustannuksia. Tätä arviointia tulisi tehdä säännöllisesti. Keskusteltiin paljon ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta ja hoidon vaikuttavuudesta, edellyttäähän terveydenhuoltolakikin näyttöön perustuvia hoito- ja palvelupolkuja. Hoidon vaikuttavuutta edesauttaa myös inhimillinen hoitoon pääsy ja potilaan parempi tunteminen.    Tekoälyn hyödyntäminen  Tekoäly oli selvästi yksi ajankohtaisista aiheista ATK-päivillä. Vastausten perusteella tällä hetkellä tekoälyn hyödyntämistä edistetään isoin harppauksin mm. asiakastyössä ja työntekijöiden apuna. Automaation ja tekoälyn mahdollisuuksina nähtiin etenkin rutiinitöiden hoitaminen ja hoidon tarpeen arvioinnin ja kirjaamisen avustaminen. Tiedolla johtava tekoälyn hyödyntäminen tuottaa hyötyjä kustannussäästöinä, toiminnan tehostumisena ja työn helpottamisena.    Järjestelmien, mutta myös toimintatapojen kehittäminen ja yhtenäistäminen  Toinen toistuva aihe oli tietysti järjestelmien yhtenäistäminen eli konsolidointi, onhan tällä hetkelläkin käynnissä useampi laaja potilas- tai asiakastietojärjestelmän yhtenäistämishanke. Järjestelmien yhtenäistämisen lisäksi myös toimintatapojen yhtenäistämistä tarvitaan, ei vain toimintamallin jalkautumisen varmistamiseksi vaan myös siksi, että yhtenäisten toimintatapojen kehittäminen turvaa kansalaisten yhdenvertaisuutta.     Käytettävät ja asiakastarpeeseen vastaavat kokonaisvaltaiset palvelut   Meitä skenaarioseinää fasilitoimassa olleita palvelumuotoilijoita tietysti ilahdutti se, että niin moni osallistuja piti tärkeänä asiakas- ja käyttäjälähtöisyyttä palveluiden kehittämisessä ja näki tärkeänä myös henkilöstön osallistamisen palveluiden kehittämiseen. Palvelut tulisi digitalisoida kokonaisuutta ajatellen: se varmistaa asiakkaan palvelupolun jatkuvuuden mutta tuottaa myös kustannussäästöjä. Oikeat palvelut oikeaan aikaan ja enemmän aikaa ihmisen kohtaamiseen ovat tärkeitä: voisiko asiakkaan palvelut järjestää aidosti yhden luukun periaatteella?    Työntekijöiden osallistaminen, luottamus henkilöstöön ja johtamisen vaikutus  Viime vuodet ovat olleet miltei jatkuvaa muutosta etenkin hyvinvointialueen henkilöstölle. Tietoisuus työntekijöiden osallistamisen tärkeydestä muutostilanteissa on noussut kiitettävästi. Muutostilanteissa henkilöstön ”käskyttäminen” johdolta ei toimi: työntekijät miettivät hyvin pitkälle hyötyjä muutoksesta itsekin. Siksipä työntekijöiden mukaan ottaminen ja heidän ymmärryksensä hyödyntäminen muutosjohtamisessa kannattaa! Mukaan tulisi ottaa kaikki, ei vain niitä äänekkäimpiä. Ns. ”vastarannan kiisket” voivat olla se arvokkain oivallusten lähde.  Usein toiminnasta kuitenkin puuttuu toimiva johtaminen. Muutosjohtajan onkin oltava mukana toiminnassa itse.    Henkilöstön digituen ja koulutuksen kehittäminen  Henkilöstö tarvitsee myös tukea palveluiden ja toiminnan kehittämiseen osallistumiseen. Henkilöstöä pitää kouluttaa, sillä kokemus työn hallinnasta tulee osaamisesta. Perehdytykseen on satsattava ja se on suunniteltava. Digituki toimii parhaiten, kun se on lähellä työntekijän päivittäistä työtä, jatkuvaa ja matalalla kynnyksellä lähestyttävää, esimerkiksi lähituen tai kollegan muodossa.    Kilpailutus Moni seinällä kävijä toivoi enemmän läpinäkyvyyttä kilpailutuksiin ja niiden päätöksentekoon. Hankintojen tekoon halutaan selkeitä toimintamalleja; selvitettäisiin jo etukäteen tarkemmin ja laajemmin nykytilaa sekä arvioitaisiin hankinnan vaikuttavuutta. Muutosvaikutusten arviointi on olennaista jo hankinnan aikana.     No mitä tapahtuu, jos ei tehdä mitään? Skenaarioseinän lopuksi osallistujat saivat palata nykytilanteeseen ja pohtia, mitä tapahtuu, jos mitään ei tehdä. Aiemmin tässä yhteenvedossa luetellut asiat olivat niitä, joiden avulla tai joihin muutosta toivottiin. Uhkana nykyisessä tilanteessa on kustannusten kasvu, toiminnan tehottomuus ja hukkaan valuva työ. Onnistuneen muutoksen kautta toivottiin palveluiden vaikuttavuuden kasvua sekä laadun ja toiminnan tehokkuuden nousua. Apuna tulisi olla uusien palveluiden ripeä kehittäminen ja mahdollisuus vaihtaa tietojärjestelmiä tarvittaessa. Olemme Suomessa resurssipulan kynnyksellä, ja siksi työntekijöiden työhyvinvoinnista ja työnantajien pitovoimasta on huolehdittava.    Kiitos yhteisistä skenaarioista  Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia, jotka osallistuivat SoteATK-päivien aikana osastollamme skenaariotyöskentelyyn. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen näytti jälleen voimansa. Osallistuminen ja aktiivinen keskustelu tekivät skenaarioseinästä antoisan ja onnistuneen. Innostuksenne ja asiantuntemuksenne olivat meille kaikille tärkeitä. Toivomme Istekillä, että skenaarioseinä ja tämä yhteenveto tarjosi teille uusia oivalluksia ja inspiraatiota. Jatkamme ajatusten työstämistä Istekissä ja palaamme keskusteluihin lomien jälkeen.

Sote ATK -päivien skenaarioseinän ajatusten yhteenveto Read More »

Kuvituskuva lääkäristä kirjoittamassa läppärillä.

Puheentunnistus nopeuttaa kirjaamista potilastyössä

Istekki kilpailutti ja toteutti hankinnan vaatimusmäärittelyn puheentunnistuspalvelulle Pirkanmaan sairaanhoitopiirille ja Pirkanmaan hyvinvointialueelle siirtyneille kunnille. Kokonaisuudessaan haettiin helppokäyttöistä ja teknisesti laadukasta puheentunnistusratkaisua monimuotoiselle käyttäjäjoukolle Pirkanmaan hyvinvointialueen sote-ammattilaisten käyttöön. Puheentunnistuksella haettiin nopeutta ja laatua kirjaamisprosesseihin sekä edellä mainittujen myötä enemmän aikaa asiakas- ja potilastyöhön.   Puheentunnistus muuntaa sanellun puheen reaaliaikaisesti ja tietoturvallisesti tekstiksi käyttäjän haluamaan kohdejärjestelmään   Inscripta Direct on tekoälypohjainen puheentunnistusjärjestelmä, mikä muuntaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen puheen tekstiksi reaaliaikaisesti. Puhe voidaan sanella erilaisilla äänilähteillä kuten kuulokemikrofoneilla tai sanelulaitteella. Inscripta on järjestelmäriippumaton, eli se muuntaa puheen tekstiksi käyttäjän vapaasti valitsemaan kohdejärjestelmään. Puheentunnistuksella on tarkoitus tuottaa ammattilaisen kirjauksia asiakas- ja potilastietojärjestelmiin mutta sen avulla voidaan tuottaa puheella tekstiä myös muihin käytössä oleviin järjestelmiin, kuten sähköpostiin. ”Inscriptan puheentunnistus on helposti käyttöönotettava apuväline arjen työhön. Edut purettavaan saneluun nähden ovat selvät: purkuviive poistuu, mahdolliset virheet päästään korjaamaan heti ja oman tekstin muokkaaminen helpottuu. Ohjelma on helppokäyttöinen enkä näe, että enää palaisin sanelemaan vanhaan malliin”, kertoo terveyskeskuslääkäri Anna Ånäs, joka työskentelee Pirha Digiklinikan vastaavana lääkärinä. Helppokäyttöisyys ja laaja äänilaitetoimivuus valtteina   Vuoden 2024 aikana Pirkanmaan hyvinvointialue ottaa puheentunnistuksen vaiheittain laajasti käyttöön. Käyttöönotossa on turvattu jo aiemmin puheentunnistusta käyttäneiden käytön jatkuminen ilman katkoja. Ensimmäisenä puheentunnistus on otettu käyttöön perustason palvelujen vastaanottopalveluissa. Seuraavan vaiheessa puheentunnistus otetaan käyttöön useammalla Pirhan vastuualueella ja käyttöönoton vaiheistus on suunniteltu yhdessä palvelutuotannon kanssa. Käyttöönottoa on tuettu säännöllisellä koulutuksella ja se on toteutettu hyvässä yhteistyössä Inscripta Oy:n, Pirhan digikehittämisen yksikön ja tietohallinnon toimesta. ”Inscripta on helppokäyttöinen puheentunnistusratkaisu ja peruskäytön oppii lyhyellä opastuksella. Käyttöönottoa helpottaa myös laaja äänilaitetoimivuus – Inscriptan puheentunnistus toimii hyvin sekä kuulokemikrofoneilla että ns. sanelukapuloilla. Tämä pienentää selkeästi käytön kustannuksia, kun käyttö ei edellytä erillisiä laitehankintoja. Kuulokemikrofoneja löytyy useasta paikasta ja käyttäjältä jo entuudestaan mm. Teams-käytön myötä. Käyttöönotto on edennyt hallitusti hyvässä yhteistyössä Inscriptan ja Istekin kanssa”, kommentoi Pirhan ICT-palveluvastaava Pasi Paananen. Pirkanmaan hyvinvointialueen asukkaalle puheentunnistuksen hyötynä asiakas- ja potilaskirjaukset ovat nopeammin tietojärjestelmissä ja tarvittaessa siten käytettävissä jatkohoidon tai asiakuuden hoidossa. Lisäksi sote-ammattilaisen työaikaa vapautuu varsinaiseen asiakastyöhön ja saatujen kokemusten perusteella puheentunnistuksella tuotetut kirjaukset ovat laadukkaampia. Puheentunnistuksen webinaari tulossa syksyllä   Syksyllä tulossa webinaari, jossa keskustelemme puheentunnistuksen käyttöönoton hyödyistä hyvinvointialueella ja käyttöönotossa opituista asioista. Webinaari pidetään 30.10. klo 14. Lisätietoja webinaarista tulossa myöhemmin.

Puheentunnistus nopeuttaa kirjaamista potilastyössä Read More »

Istekin logo sinistä taustaa vasten. Taustalla näkyy myös verkko-grafiikkaa vaaleana.

Muutoksia Istekin johtoryhmässä

Istekin johtoryhmässä tapahtuu muutoksia. Pitkäaikainen asiakaskokemuksesta ja palvelukehityksestä vastaava johtajamme Tuomo Mujunen jättää tehtävänsä yhtiössämme ja siirtyy uusiin haasteisiin 5.8.2024. ”Tuomo on ollut merkittävässä roolissa asiakkuuksiemme kehittämisessä ja ylläpidossa. Hänen sitoutumisensa ja ammattitaitonsa ovat olleet keskeisiä tekijöitä Istekin viime vuosien kasvussa. Haluamme kiittää Tuomoa työstä Istekin hyväksi ja toivottaa menestystä tulevissa haasteissa”, kiittää Istekin toimitusjohtaja Lasse Koskivuori. ”Olen saanut tehdä töitä huippuammattilaisten kanssa. Olemme yhdessä pystyneet katsomaan eteenpäin sekä löytämään ratkaisuja, joilla Istekin toimintaa ja asiakkuuksia kehitetään edelleen. Kymmenen vuoden jälkeen on kuitenkin oikea aika siirtyä uusiin haasteisiin. Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, istekkiläisiä ja erityisesti Asiakaskokemus ja palvelukehitys -tulosalueen henkilöstöä, joka tekee asiakasrajapinnassa tärkeää työtä”, Mujunen kertoo. Myynnistä ja asiakkuuksista vastaava asiakaskokemusjohtaja Tiina Lyyra raportoi jatkossa suoraan toimitusjohtaja Lasse Koskivuorelle. Palvelukehityksestä vastaava kehitysjohtaja Mervi Avelin raportoi jatkossa varatoimitusjohtaja Marko Pursiaiselle. Tällä hetkellä emme hae uutta asiakaskokemuksesta ja palvelukehityksestä vastaavaa johtajaa.   Lasse Koskivuori, toimitusjohtaja Istekki Oy Puh. +358 44 434 1234 lasse.koskivuori@istekki.fi

Muutoksia Istekin johtoryhmässä Read More »

Tummansininen tausta, jonka päällä valkoisella teksti "Istekin kestävyysraportti 2023".

Istekin kestävyysraportti 2023 on julkaistu

Kestävyysraportti on ensimmäinen laatuaan. Tavoitteemme on tuottaa jatkossa EU:n kestävyysraportointidirektiivin (CSRD:n) mukaista kestävyysraportointia. CSRD:n varsinainen raportointivelvollisuus koskee Istekkiä vuodesta 2025 alkaen. ”Olemme ottaneet vastuullisuuden osaksi toimintaamme sekä arvonamme että osana strategiaamme. Vastuullinen kumppani -linjauksella olemme halunneet tuoda vastuulliset toimintatavat osaksi kaikkea toimintaamme. Kestävät liiketoimintatavat eivät siten ole meille pelkästään regulaation mukanaan tuoma asia, vaan haluamme aidosti tukea kestävää kehitystä tässä hetkessä sekä jättää jälkeemme elinkelpoisen ympäristön”, kertoo Istekin toimitusjohtaja Lasse Koskivuori. Lue Istekin kestävyysraportti 2023

Istekin kestävyysraportti 2023 on julkaistu Read More »

Kuvituskuva. Mobiililaite ja terveydenhoitoon liittyviä ikoneita ympärillä.

Istekin Mobiilikonsepti – mobiilin työntekemisen mahdollistaja

Istekin palveluvalikoimaan kuuluu Mobiilikonsepti, jossa asiakas saa käyttöönsä kokonaisvaltaisen mobiilityön tekemistä mahdollistavan palvelukokonaisuuden. Konsepti on räätälöitävissä asiakastarpeen ja käyttötapauksen mukaisesti. Sen osana ovat laitteet, taustaprosessit, määritellyt politiikat sekä eri sovellukset. Mobiilikonsepti on monistettavissa kaikkien asiakkaidemme käyttöön ja se ei ole toimialariippuvainen. Pirkanmaan hyvinvointialueella käytössä olevat Mobi-laitteet ovat rakennettu Mobiilikonseptiin. ”Mobiilikonsepti on pitkään jatkuneen kehityksen tulos. Se on tarkkaan hiottu kokonaisuus, joka on helppokäyttöinen ja erittäin tietoturvallinen. Konsepti on ratkaissut yleiset ongelmat yhteiskäyttölaitteiden käytössä. Parhaat käytänteet on tunnistettu sekä validoitu ja jatkuvaa kehitystyötä tehdään edelleen,” kommentoi Istekin ratkaisuarkkitehti ja konseptin omistaja Santeri Sutinen.   Kustannustehokas ja käyttäjäystävällinen mobiiliratkaisu Mobiilikonseptin vahvuus on sen tietoturvallisuus sekä käytettävyys verrattuna muihin yhteiskäyttölaitteisiin. Potilastiedot ja muu sensitiivinen data on turvassa. Korkeasta tietoturvasta huolimatta mobiilikonsepti säilyttää silti käyttäjäystävällisyyden, raskaita ja monivaiheisia sisään- ja uloskirjautumisia ei tarvita. Mobiilikonseptin käyttöönotto vapauttaa henkilökunnan resursseja varsinaiseen potilastyöhön. Liikkuva potilastyö helpottuu, sillä potilaiden tiedot saadaan kirjattua suoraan mobiilisti. Mobiilikonsepti parantaa myös potilasturvallisuutta, kun ammattilaisilla on käden ulottuvilla reaaliaikaiset tiedot potilaan hoitoprosessista, erityisesti turvallinen lääkehoito korostuu.   Etähallinta parantaa tietoturvaa Syksyllä voimaantuleva NIS2-direktiivi laajentuu koskemaan myös mobiililaitteita. Konseptin sisältämät ratkaisut mahdollistavat direktiivin mukaisen toiminnan organisaation mobiili-infrassa. Mobiililaitteiden tietoturvasta pidetään huolta jatkuvalla monitoroinnilla ja tietoturvapolitiikat saadaan ajettua puhelimiin viiveettömästi. Istekki pystyy myös ottamaan mobiililaitteiden ruudut etähallintaan, jolloin asiantuntijat voivat palvella asiakkaita paikkariippumattomasti. Mobiilikonseptin sovellukset ovat käyneet läpi laajan tietoturvatarkastuksen ja ne ovat turvallisia käyttää. Toimittajanhallinnan kautta saadaan nopeasti tieto uusista versioista ja eri sovelluksia on testattu ristiin, jotta ne pystyvät toimimaan yhtä aikaa rikkomatta toisiaan.   Mobiilikonsepti on esillä Sote ATK -päivillä Tampereella Istekki on mukana Sote ATK -päivillä 27.–29.5. Tampereella ja Mobiilikonseptiin pääset tutustumaan tarkemmin asiantuntijoidemme opastuksella osastollamme F24. Tervetuloa tapaamaan teknologiaturvaajiamme!

Istekin Mobiilikonsepti – mobiilin työntekemisen mahdollistaja Read More »

Kuvituskuva, jossa tiimiläisiä on kerääntynyt pöydän ympärille ja pöydällä on iPad ja muistiinpanoja, joita he osoittavat.

Panostamme projektien asiakaskokemuksen parantamiseen Istekissä

Istekin strategian yksi tärkeä osa-alue on projektien asiakaskokemuksen parantaminen. Asiakaskokemuksen kehittämisen keskiössä ovat saamamme asiakaspalautteet. Keräämme asiakaspalautteista kehityskohteita, joita edistämme laadun parantamiseksi.  Jokainen palaute on meille arvokas. Seuraamme jatkuvasti projektien asiakastyytyväisyyttä. Asiakaspalautteiden pohjalta pystymme kehittämään Istekin projektitoimintaa vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeita. Olemme tunnistaneet Istekin projektitoiminnan kehityskohteiksi seuraavia asioita: Istekin asiakkaiden liiketoiminnan ymmärryksen parantaminen projektien viestinnän kehittäminen yhtenäisten toimintatapojen toteutumisen varmistaminen projektipäällikköresurssien saatavuus ja vaihtuminen riskienhallinta Olemme toteuttaneet useita toimenpiteitä kehityskohteiden parantamiseksi. Varmistaaksemme asiakkaidemme liiketoiminnan paremman ymmärryksen Istekissä on organisoiduttu liiketoiminta-aluekohtaisesti. Projektien viestintää on myös kehitetty järjestämällä projektihenkilöstölle viestinnän koulutuksia ja tuomalla projektidokumentteihin uudistetun viestinnällisen näkökulman. Toteutuneiden toimenpiteiden lisäksi meillä on suunnitteilla useita kehitystoimenpiteitä. Yhtenäisiä toimintatapoja pyritään edistämään Istekin projektitoimiston järjestämillä koulutuksilla projektitoiminnan prosesseihin ja toimintatapoihin liittyen. Riskienhallintaa pyritään myös selkeyttämään. Jatkossa pyrimme myös hyödyntämään kapasiteetinhallinnan projektin tuloksia projektipäällikköresurssien hallinnassa. Tulemme loppuvuoden aikana uutisoimaan kehitystyön edistymisestä lisää.

Panostamme projektien asiakaskokemuksen parantamiseen Istekissä Read More »