Sujuvampaa Suomea
Istekki on suomalainen, kasvava ja kehittyvä yli 1000 työntekijän informaatio- sekä terveyden ja hyvinvoinnin teknologian asiantuntijaorganisaatio. Toimimme valtakunnallisesti vahvana SOTE-organisaatioiden ja kuntien palveluintegraattorina. Visionamme on olla tärkeimmän työn arvostettu mahdollistaja Suomessa. Yritys on perustettu vuonna 2009, jonka jälkeen kasvumme on ollut vahvaa. Meidät tunnetaan luotettavana kumppanina ja asiakasomistajia meillä on jo yli 60 ympäri Suomen.
Olemme ICMT –toimialan parhaiden osaajien innostava työyhteisö, jossa on mahdollista oppia ja uudistua jatkuvasti. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli noin 153 miljoonaa euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Kuopiossa, jonka lisäksi meillä on toimipisteet Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Istekille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys ja Avainlippu -merkkien käyttöoikeudet.
Asiakkaidemme omistama
Olemme julkisomisteinen osakeyhtiö, jossa omistajina ovat hyvinvointialueet, sairaanhoitopiirit, kunnat, kuntayhtymät ja omistajien strategiset kumppanit. Tarjoamme asiakasomistajillemme strategista kumppanuutta ja kilpailukykyisiä palveluja sekä asiantuntijayhteisön, jolla on laajaa ydinosaamista julkishallinnon ja terveydenhuollon teknologiaratkaisuista. Katso omistajamme.
Arvomme
Vastuullisuus
Toimimme kaikissa tilanteissa oikein ja ylitämme odotukset. Edistämme liiketoiminnan kautta kestävää kehitystä ja varmistamme myös tulevien sukupolvien hyvinvoinnin.
Asiakkaan menestys
Rakennamme menestystä yhdessä. Kehitämme huippuosaamistamme jatkuvasti siten, että asiakasomistajamme saavat aina parasta palvelua. Lunastamme antamamme lupaukset.
Rohkeus
Rohkeus on meillä rehellisyyttä, sinnikkyyttä ja haasteisiin tarttumista. Etsimme uusia ratkaisuja arjen parantamiseksi. Onnistumista juhlimme ja epäonnistumisista opimme.
Yhteistyö
Yhdessä tekemällä saavutamme enemmän. Istekkiläinen yhteistyö on avointa, vuorovaikutteista sekä toisia kunnioittavaa.
Johtajuus
Olemme suunnannäyttäjiä, toimimme johdonmukaisesti ja kannamme vastuuta. Jokainen istekkiläinen on oman itsensä johtaja.
Vuosiraportointi 2022
Toimintakatsaus 2022 (PDF)
Tilinpäätös 2022 (PDF)
Tilintarkastuskertomus 2022 (PDF)
Vuosiraportointi 2022 on saatavilla myös audioversiona:
Kuuntele Istekin vuosiraportointi 2022.
Vuosiraportointi 2021
Voit tutustua tarkemmin Istekin toimintaan vuoden 2021 vuosikertomuksessa.