Siirry sisältöön

 

 

Istekki Oy:n pääkonttori muuttaa Technopoliksen uuteen tornitaloon

 

Istekki Oy on solminut Technopoliksen kanssa sopimuksen Kuopion Viestikatu 3:n toimitilojen siirtymisestä Viestikatu 7:ään rakennettavaan tornitaloon kesällä 2020.

 

Istekin henkilöstömäärän ennustetaan kasvavan, vuonna 2020 Viestikadulla on ennakoitu työskentelevän noin 360 henkilöä. Laajeneminen nykyisessä rakennuksessa on ollut mahdollista vain, mikäli tiloja on vapautunut muilta vuokralaisilta. Nyt tila on käymässä vähiin, joka on pakottanut yhtiön miettimään uusia vaihtoehtoja.

Uudet toimitilat Viestikadun tornitalossa tarjoavat mahdollisuuden parantaa tilatehokkuutta ja hyvän tilaisuuden Istekin työympäristön kehittämiseen.

”Toimialamme edellyttää modernia työympäristöä. Uusien toimitilojen myötä pääsemme suunnittelemaan uuden työympäristömme nykyvaatimukset huomioon ottaen. Viimeisintä  teknologiaa hyödyntäen voimme optimoida toimintaamme ja sitä kautta saada myös kustannussäästöjä”, toimitusjohtaja Lasse Koskivuori toteaa.

”On hienoa saada Istekki tornitalomme ankkuriasiakkaaksi. Heille on suunnitteilla moderni ja inspiroiva monitilatoimisto, jonka kehitystyössä otetaan huomioon muuttuva työelämä, työntekijöiden erilaiset tarpeet ja työntekemisen tavat. Technopolis toteuttaa Istekille kokonaisvaltaisen tilamallin, joka on mahdollista soveltaa myös heidän muihin toimipisteisiinsä”, Technopolis Kuopion johtaja Hannu Eronen kertoo. 

 

Lisätietoja: 

Lasse Koskivuori

toimitusjohtaja, Istekki Oy

puh. 044 4341 234, sähköposti: lasse.koskivuori@istekki.fi

 

Tornitalon havainnekuva 

Kuva: Technopolis

 

Istekki on suomalainen, kasvava ja kehittyvä noin 570 työntekijän informaatio- sekä terveyden ja hyvinvoinnin teknologian asiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa asiakasomistajilleen arvoa tuottavia palveluja rakentaessaan sujuvampaa suomea. Toimimme valtakunnallisesti vahvana SOTE-organisaatioiden ja kuntien palveluintegraattorina. Visionamme on olla tärkeimmän työn arvostettu mahdollistaja Suomessa. Meidät tunnetaan luotettavana kumppanina ja asiakasomistajia meillä on jo lähes 50 ympäri Suomen. Olemme ICMT –toimialan parhaiden osaajien innostava työyhteisö, jossa on mahdollista oppia ja uudistua jatkuvasti. 

Vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli noin 113 miljoonaa euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Kuopiossa, jonka lisäksi meillä on toimipisteet Tampereella ja Jyväskylässä. Istekille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys ja Avainlippu -merkkien käyttöoikeus. 

 

Takaisin

ASSI-kehitysprojekti - tiedolla johtaminen ja johdon raportointi aivan uudelle tasolle

ASSI-kehitysprojekti - tiedolla johtaminen ja johdon raportointi aivan uudelle tasolle

09.10.2017


Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä (PSSHP) päätettiin viedä tiedolla johtaminen ja johdon raportointi aivan uudelle tasolle. Kumppaniksi ja koordinoijaksi ASSI-kehitysprojektiin haluttiin Istekki ja sen asiantuntijoiden tekninen osaaminen.

Tavoitteen toteuttaminen käynnistettiin vuonna 2014 ASSI-kehitysprojektilla, jonka lopputuloksena uusi tietovarasto ja alustaratkaisu otettiin onnistuneesti tuotantokäyttöön keväällä 2017.

Kehitysprojektissa suunniteltiin yhteistyössä BI-ratkaisua (BI - Business Intelligence, tiedolla johtaminen), joka mahdollistaa ajantasaisen ja helposti tulkittavan tiedon saamisen. Tiedon määrä kasvaa ja tieto muuttuu joka päivä - tietovirrasta on kyettävä seulomaan olennaiset asiat hyödynnettäväksi toiminnan kehittämiseen ja toisaalta helpottamaan päätöksentekoa. (Lue lisää ASSI-kehitysprojektista)


09.10.2017



Jaa sivu somessa: